Karjalaista

Ravelryn muistiinpanojen mukaan olin aloittanut neulomaan Echoes from Karelia -sukkia heinäkuun 25.päivä. Olimme lähdössä viikon päästä Kolille lomailemaan ja halusin aloittaa mukavan matkaneuleen. Löysin piirongin kätköistä puolitoista kerää vyötteetöntä harmaata, vajaan kerän valkoista ja uuden kerän punaista sukkalankaa. Sain sukan hyvään alkuun ennen lähtöä, joten automatkalla sain ensimmäisen sukan melkein valmiiksi. Juuri ennen Kolia ensimmäinen kerä lankaa loppui. Kaivelin käsityöpussista toisen kerän esiin ja jatkoin neulomista. Samalla mietin, että illalla aloittaisin toisen sukan ja ehkäpä ehtisin jopa kuvaaman sukat Kolilla.

Sitten heräsin mietteistäni ihmettelemään, että miksi uusi lanka tuntui niin kummalliselta. Kauhukseni huomasin, että se ei ollutkaan samaa lankaa kuin ensimmäinen kerä. Väri oli tismalleen sama, mutta langan paksuus ei. Ensimmäinen kerä olikin nähtävästi Sisua ja toinen Hotsocksia. Miten näin voi käydä!! Miuta harmitti kovasti, sillä olimme juuri pysähtyneet Joensuussa, jossa olisi voinut käydä lankakaupassa.

Paluumatkalla sitten pysähdyimme, mutta vaaleanharmaata Sisua ei enää saa mistään, niinpä ostin muuta harmaata. Kotona purin sukan alun ja aloitin uudet. Vaihdoin valkoisen värin mustaan, koska valkoinen kuvio ei näkynyt kovin hyvin vaaleanharmaassa neuleessa. Sukat edistyivät hitaasti, sillä into oli hiipunut.

Kuvasin sukat pari viikkoa sitten Repoveden kansallispuistossa korkean kallion päällä. Takana näkyy Tervajärvi. Huomasin vasta nyt, ettei sukkien kuvaaminenkaan oikein mennyt putkeen, sillä hieno palmikkokuvio ei juurikaan näy kuvissa.

En saanut karjalaisiin sukkiin karjalaista maisemaa, mutta kauniin maiseman silti.

Ottomaani

Lämpiminä kesäpäivinä istun mielelläni huvimajassa neulomassa ja kuuntelemassa äänikirjoja tai Ylen ykköstä. Pannumyssyn alla on teepannu ja tarjottimella jotain pientä naposteltavaa, näkkäriä tai ruisleipää. Viihdyn siellä tuntikausia. Nojatuoli on mukava ja jalat voi nostaa sen edessä olevalle ottomaanille. Koira juoksentelee vapaana pihalla ja tulee nukkumaan nojatuolin taakse väsyttyään.

Mietin ja suunnittelin pitkään, että virkkaisin ontelokuteesta nojatuoliin ja ottomaaniin päälliset. Ostimme ne molemmat kierrätyskeskuksesta ja ne olivat jo valmiiksi aika kulahtaneita. Kesäkuussa sitten vihdoin sain ostettua vyyhdin ontelokudetta. Lankakaupan myyjä ystävällisesti kertoi, että perinteinen kynäote on näin paksulla langalla raskas kädelle. Olisi parempi pitää koukkua kuin veistä, jolloin ranne ja käsi eivät rasitu niin helposti.

Mitään ohjetta miulla ei ollut. Päädyin virkkaamaan pylväitä ja virkkaamaan levennyksiä joka toisella kerroksella kunnes ottomaanin pyöreä osa olisi valmis. Sitten virkkasin lisäämättä korkeuden verran ja pohjassa vielä muutaman kerroksen kaventamalla, jotta päällinen asettuisi tiukasti ottomaanin päälle.

Virkkaaminen oli raskasta kädelle ja kun työ kasvoi, siitä tuli myös raskas pidellä sylissä. En virkannut kuin muutaman kerroksen kerrallaan. Onneksi kerroksia ei ollut paljoakaan, eikä virkkauskertoja ollut kovin montaa. Työ ei kuitenkaan valmistunut nopeasti, sillä en osannut arvioida langanmenekkiä. Jouduin odottamaan kaupunkireissua kaksi kertaa, jotta pääsin ostamaan lisää lankaa.

Ottomaanin päällinen onnistui hyvin. Lopputulos on juuri sellainen kuin olin haaveillutkin. Väri on myöskin onnistunut. Huvimajassa saa ollakin räikeän kesäistä. Ottomaanin tiedot löytyvät Ravelrystä.

Nojatuolin päällisen virkkaaminen jäin ensi kesään - tai sitä seuraavaan. Tajusin, että jos teen suunnitelmani mukaan, eli peitän koko nojatuolin pehmeän osan virkkaamalla, päällisestä tulee todella painava, enkä jaksa liikutella sitä virkatessani. Luultavasti virkkaan vain mattomaisen päällisen, joka peittää selkänojan ja istuinosan.