lauantai 25. marraskuuta 2017

Kanadan juhlavuosi

Myös Kanada täyttää tänä vuonna vuosia. Grocery Girls -podcastissa juhlittiin kesällä 150-vuotiasta Kanadaa KAL:illa, jossa neulottiin kanadalaisia neuleita. Kaliin kelpuutettiin mallit, joissa oli käytetty kanadalaista lankaa, suunnittelijaa tai jotain muuta maahan liittyvää. Mie halusin osallistua neulomalla Miehelle, joka siis on Kanadasta kotoisin, suomalaisen kaulurin kanadalaisesta langasta. Tilasin heinäkuun alussa langat ja jäin odottelemaan. Aikaa neulomiseen olisi runsaasti, sillä KAL päättyisi vasta elokuun lopussa.



Elokuun alussa hoksasin, että lankoja ei näy eikä kuulu. Otin yhteyttä värjäriin, joka sanoi lähettäneensä langat aikoja sitten. Langat olivatkin hävinneet postissa. Värjäri oli todella ystävällinen ja lupasi värjätä lisää lankaa ja lähettää langat uudelleen miulle. Siihen kului tietenkin aikaa ja niinpä sain langat vasta elokuun lopulla, joten varsinaiseen KALiin en ehtinyt osallistua. Se ei tietenkään haittaa, sillä enhän mie KALin takia neulo. 
Kaulurilangan lisäksi olin tilannut sukkalankaa. Sain myös yhden ylimääräisen vyyhdin  DK-vahvuista lankaa hyvitykseksi hävinneistä langoista, vaikkei katoaminen lähettäjän syy ollutkaan. Ihanan ystävällistä!



Neuloin joskus '90-luvulla Miehelle perinteisen suomalaisen kalurin. Olen neulonut hänelle muitakin kaulureita, mutta tämä malli on ollut hänestä paras. Kauluri on jo ihan repaleinen, mutta koska se on niin hyvä, mies on yhä pitänyt sitä. Otin mitat vanhasta kaulurista ja neuloin tismalleen samanlaisen. Ja hyvä kuulemma tuli!
Kuvissa näkyy myös '90-luvulla tuttavani lampaiden villasta kehrätystä langasta neulomani retkeilypaita. Suomenlahdelta kävi kylmä viima Varlaxuddenin rantaan, paita oli tarpeen.

Neuleen tiedot löytyvät täältä.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Keskikesää ja myöhäissyksyä


Myöhäissyksyllä on hyvä retkeillä Repoveden kansallispuistossa, silloin saa kulkea kaikessa rauhassa. Etenkään keskellä viikkoa muita retkeilijöitä ei tapaa. Me päätimme kiivetä Olhavan vuorelle, joka on Etelä-Suomen suosituin kiipeilykallio. Emme kylläkään kiivenneet kallioseinää pitkin, vaan kömmimme retkeilypolkua pitkin kallion huipulle.
Heinäkuun alussa törmäsin Ravelryssä kauniiseen lapasmalliin, jota oli pakko heti alkaa neuloa. Piirongin laatikoista löytyi sopivaa lankaa kesäisissä väreissä. Ainut, mitä ei löytynyt oli aikaa neuloa näitä lapasia. Ne lojuivat vieraskamarin sängyllä viikkokausia. Vasta syyslomalla sain lapaset valmiiksi.
Ohjeessa oli jotenkin erikoisella tavalla tehty kaavio. Niinpä kerroksen vaihtumiskohta on keskellä kämmentä. En vieläkään tiedä, pitikö niin olla, vai ymmärsinkö kaavion väärin. Miulla oli myös vaikeuksia saada toisen lapasen peukalo oikeaan kohtaan. Jouduin purkamaan pari kertaa, ennen kuin onnistuin.
Innostun niin helposti kirjoneulemalleista. Yleensä en ehdi heti aloittamaan niitä, joten aikaa jää ihastuksen punnitsemiseen. Joskus ihastus ei kestä kauaa ja silloin en neulo mallia. Joskus se kestää parikin vuotta ja silloin tiedän, että malli kannattaa neuloa. Tällä kertaa olisi ehkä kannattanut odottaa ihastuksen häipymistä. Kuvissa lapaset näyttävät kauniilta. Minua häiritsee kämmenen keskellä oleva kerroksen vaihtumiskohta. En myöskään jostain syystä tykännyt neuloa näitä.
Midsomer mittens -tiedot löytyvät Ravelrystä.
Ravelryn Fingerless Glove Fanatics -ryhmässä oli mysteerineulonta, johon osallistuin.  Tykkäsin kovasti mallista, vaikkakin muutin loppuvaiheessa ohjetta. onnistuin myös tekemään muutaman virheen, joita en purkanut. Kuvassa näkyy peukalo, jossa värit ovat väärinpäin. Se ei tietenkään haittaa, mutta tein toiseen kämmekkään värit oikein päin ja siitä tuli kauniimpi.
Neuloin myös viimeisen vihjeen ihan eritavalla kuin ohjeessa. Siinä olisi ollut päättelynä raidallinen I-cord, mutta siitä tuli kummallinen möykky, Päätin neuloa kaksiväristä resoria ja siitä tulikin parempi.
Mystery Play Mitts -tiedot löytyvät Ravelrystä.
Kalliolla olisi ollut mukavaa olla pitempäänkin, mutta nälkä kurni ja meidän piti kiiruhtaa alas lammen rantaan nuotiolle.

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Lomalla

Lomalla on mukavaa päästä uusiin maisemiin. Tänä syksynä loma sujui sukulaisten ja ystävien kanssa, mutta ehdimme tekemään muutaman päiväretkenkin. Uutena kohteena oli Porvoossa sijaitseva Varlaxudden, joka oli ihana paikka näin syksylläkin.
Osallistun Sukka-Finlandiaan, joka alkaa varsinaisesti itsenäisyyspäivänä, mutta josta on jo ollut neulottavana mysteeri- ja lämmittelysukka. Mysteerisukka on Puikkomaisteri Tiina Kaarelan suunnittelema. Kuvat eivät ole kovin hyviä, sillä kuvausassistentti hyppi ja pomppi ja kiskoi hihnaa koko ajan. Myöhemmin paljastui, että sillä olikin kova hätä, mutta kainona poikana se ei tehnyt mitään tuohon kalliolle, vaan hetken päästä metsään. Emme vielä aina ymmärrä toisiamme.

Sukat olivat todella mielenkiintoiset neuloa. Ensin tehtiin jalkapöydän päälle vinoraitainen neliö, josta poimittiin silmukat jalkapohjaan. Sitten saatuun putkeen neulottiin kärki. Seuraava vaihe olikin "luinkohannytoikein?" -vaihe. Putkeen tehtiin kantapää ja samalla neulottiin erivärisellä langanpätkällä sukan varren aukkoa varten silmukat samaan tapaan kuin lapasen peukalossa. Tuloksena oli suljettu neule, jossa oli sukan kärki ja kantapää, muttei aukkoa jalalle. Aukko saatiin purkamalla langanpätkä pois, siitä alettiin sitten neulomaan vartta.
Kuvista näkyy, että miulle tuli vahingossa 2 saman jalan sukkaa. Se ei minua haittaa, mutta olisin kyllä saanut olla tarkempi.

Olen jo neulonut lämmittelysukat, mutten ole ehtinyt kuvata niitä. Ilta Varlaxuddenissa oli kaunis, mutta pitkämatkalaisena oli aika lähteä kohti kotia. Tänne tullaan kyllä keväällä uudestaan!