Enkö mie milloinkaan opi?

Teimme eilen kevään ensimmäisen linturetken Virolahdelle Suomenlahden rantaan. Jäätä oli enää vain rannassa, kauempana näkyivät navakassa tuulessa kuohuvat vaahtopäät. Emme viihtyneet hyytävässä tuulessa kovinkaan kauaa, vain sen verran, että ihailimme jäänreunalla kalaa syövää merikotkaa ja otimme kuvia kauniista rannasta ja miun villapaidasta.

Neuloin jälleen kerran tämän paidan kaksi kertaa. Toiset neulovat mallitilkun (niin tein muuten miekin), mie neuloin mallipaidankin. En vain osaa  tehdä oikean kokoista paitaa pelkän mallitilkun avulla. Onneksi osaan purkaa!

Paita neulottiin saumattomana ylhäältä alaspäin. Tämä mahdollistaa sen, että neuletta voi sovittaa jo varhaisessa vaiheessa ja jos se ei ole sopiva, ei tarvitse purkaa paljoakaan. Paitsi jos neuloo lyhyillä pyöröpuikoilla ja on niin laiska, ettei jaksa laittaa silmukoita toiselle pyöröpuikolle sovittamisen ajaksi eikä sovita lainkaan. Enkö mie ikinä opi!

Sain ensimmäisen version valmiiksi tammikuussa ja olin todella iloinen. Paitaa oli ollut mukavan joutuisaa neuloa ja lopputuloskin näytti hienolta. Iloa riitti ensimmäiseen sovittamiseen saakka. Yläosa oli aivan liian suuri, alaosa sen sijaan oli sopiva. Neulekin näytti peltimäiseltä eli liian tiukkaan neulotulta. Ensin ajattelin, että olkoon, en pura! Käytän puseroa ulkoilupuserona takin alla. Yön yli nukuttuani päätin kuitenkin purkaa. Miksi näen vaivan, että neulon puseron, jota ei voi pitää päällä? Valitsin pienemmän koon ja ½ numeroa suuremmat puikot ja aloitin alusta. Tällä kertaa sovittelin monta kertaa - hyvältä näytti.

Perjantaina pusero sitten viimein valmistui. Se on pehmeää silkkivillaa ja tuntuu todella hyvältä päällä. Olen iloinen, että purin, mutta samalla harmittelen hölmöyttäni, jonka seurauksena jouduin neulomaan saman paidan kahdesti.

Mereltä käyvä kylmä tuuli hätisti meidät pois rannalta ja viimeinen kuva puserosta piti ottaa kotona.
Neuleen ohje- ja lankatiedot ovat täällä.