Metsän siimeksessä

Lumien sulettua oli suunnattava metsäretkelle. Lunta oli vielä paikka paikoin, mutta peipposet ja tiaiset visertelivät metsän puissa täysin rinnoin. Myös me viihdyimme metsässä. Koska emme juurikaan kävelleet, vaan istuimme nuotiotulilla, oli hyvä ottaa mukaan vihdoinkin valmistunut ikuisuusprojektini.

Yli kaksi vuotta sitten aloitin innoissani neulomaan peittoa. Halusin neuloa peiton, joka muistuttaisi hirsimökkitilkkupeittoa. Into valitettavasti lopahti muutaman palan jälkeen. Sittemmin olen neulonut paloja kokouksissa, matkalla, ompeluseuroissa ja pakottamalla (Et saa aloittaa uutta neuletta ennen kuin olet neulonut 2 palaa peittoa).

Talvella alkoi uhkaavasti näyttää siltä, että peitto valmistuukin. Mutta reunojen neulominen ja lankojen päättely oli niin tylsää, en olisi millään viitsinyt tehdä sitä. Kun viimeisen kerran otin peiton tekeleen esille, huomasin yllätyksekseni, että lankoja olikin enää pääteltävänä muutama. Sitten vain peitto pesuun ja saunan lauteille kuivumaan. Valmis!

En oikein tiedä, miksi olen niin innostunut peitoista, vaikka ne tahtovat jäädä ikuisuusneuleiksi ja niitä on niin vaikeaa saada valmiiksi. Miulla on tällä hetkellä kesken 3 peittoa, joista 2 on melkein valmista. Viimeistely on vain niin rasittavaa. Miulla on myös langat yhteen peittoon valmiina. Sitä haluaisinkin aloittaa neulomaan, mutten saa ennen kuin olen saanut ne 2 peittoa valmiiksi. Huokaus.

Peittooni ei varsinaisesti ole mitään ohjetta. Neuloin ensin neliön oransilla langalla. Sitten neuloin vihreällä  reunat (ensin yläosan, sitten toisen reunan, sitten alaosan ja viimeisen reunan). En päätellyt silmukoita, vaan jätin silmukat odottamaan palojen yhdistämistä. Sen tein silmukoimalla. Täältä kuitenkin löytyvät peiton muut tiedot.

Metsäretkestä on jo aikaa. Silloin oli vielä pohjoisrinteillä ja syvemmissä laaksoissa lunta.