lauantai 24. maaliskuuta 2018

Lempineuleita


Ihana, aurinkoinen maaliskuun sää houkutteli meidät lumikenkäilemään Repoveden kansallispuistoon. Miten ihana talvi voikaan olla! Olin juuri saanut valmiiksi lapaset, mukaan tulivat myös Sukka-Finlandian mukavat sukat.
Työkaverini on innostunut värjäämään lankaa puun kuorilla ja kävyillä. Hänelle onkin kerääntynyt runsaasti ruskean eri sävyjä. Ostin häneltä kolme pientä vyyhtiä Maijaa, jotka hän oli värjännyt tervalepän, vaahteran ja haavan kuorilla. Värit ovat kauniit ja sopivat hyvin yhteen.
Ohjeeksi löysin Ravelrystä Yarn Ends Mittens -mallin, joka sopi lankoihin loistavasti. Maija on melko ohutta lankaa, mutta ohuilla puikoilla ja tiheällä kirjoneulemallilla lapasista tuli todella lämpimät. Nämä jäävät miulle itselleni! 
Löysin sukkien kuvaukseen omasta mielestäni hyvän paikan kallion juuresta suuren kiven päältä. Se ei ollutkaan tasainen, vaan vietti jäälle päin. Sukat liukuivat koko ajan pois istuinalustalta. Mie tarrauduin männyn oksaan, mutta kuvaaminen oli vaikeaa, koska en pysynyt paikallani.
Sukat olivat yksi Sukka-Finlandian etapeista. Sukkien rakenne oli hyvin erikoinen. Niissä neulottiin lyhennetyillä kerroksillä kolmioita, joilla saatii sukkiin mielenkiintoiset kuviot. Kantapäähän tuli kaunis kukkanen. Tykkäsin neuloa näitä!  Malli ei ollut vaikea, mutta mielenkiinto säilyi koko ajan. Oli kivaa nähdä, miten neuloessa sukka rakentui eteen päin. Jos ymmärsin oikein, sukkien malli julkaistaan myöhemmin Puikkomaisterin uudessa kirjassa.
Muistaakseni näissäkin sukissa olisi pitänyt käyttää paksumpaa lankaa. Mie päädyin perinteiseen 420 / 100 g lankaan, koska muuten sukista olisi tullut liian suuret. Mie varustauduin Sukka-Finlandiaan ostamalla Nalle-vahvuista lankaa, mutta ne kaikki jäivät käyttämättä, sillä en halunnut neuloa suuria sukkia. Nyt harmittaa, että miulla on paksumpia lankoja useampi kerä.
Maaliskuun retkeilyt jäivätkin tähän flunssan ja murtuneen ranteen vuoksi. En voi neuloakaan ainakaan kuukauteen. Esiteltäviä lapasia miulla kuitenkin vielä on. Harmittaa, sillä miulla oli 2 villatakkia valmistautumaisillaan ja nyt joudun odottamaan pitkän aikaa ennen kuin voin jatkaa niitä.

4 kommenttia:

  1. Voi harmi, että neulojan ranne murtui:( Huonompi tuuri ei ois voinu sattua. Parantele murtuma hyvin ennenkuin tartut puikkoihin.
    Kauniit lapaset ja tuollaiset luonnonvärit on just parhaita.

    VastaaPoista
  2. Onpa ikävää ja harmi, että ranteesi on murtunut. Kannattaa tosiaan odottaa, että murtuma on kunnolla parantunut ennen kuin lähtee retkeilemään tai ryhtyy jälleen neulomaan.
    Kauniit lapaset olet tikutellut. Ja kiva, että retkeilette. Nyt on ollut ihana talvi! Valoisia kevätpäiviä.
    Sari

    VastaaPoista
  3. Onpa harmillinen juttu ranteesi kanssa, nyt pitää malttaa parantaa se kunnolla, ennen uusia rasituksia.
    Ihanat lapaset olet saanut tehtyä, todella kauniit värisävyt ja sukatkin on kivan pirteät :)

    VastaaPoista
  4. Hienot lapaset ja tosi kivat sukat ..alkoi minuakin toi malli kiinostamaan. Harmillista toin rannemurtuma.. toivon pikaista paranemista ja Hyvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista