sunnuntai 19. elokuuta 2018

Kallioniemellä


Miulle oli käydä kehnosti Jyväskylän neulefestareilla. Olin varannut festarineuleeksi helpon huivineuleen (linkissä alin huivi) ja kuvitellut että sitä saan neuloa sekä torstain että perjantain. Mutta yllätyksekseni huivi valmistuikin jo torstai-iltana. Onneksi olin oikeassa paikassa, nimittäin Titityyn pihalla. Kiirehdin sisälle ja nappasin Skein Queenin sukkalankaa. Ravelrystä löytyi sopiva malli, Prairie Socks, jotka olen joskus aiemmin neulonutkin.
Olimme melomassa Saimaalla ja pidimme lepo- ja uintipaussia pienellä, viehättävällä kallioniemellä. Oli aikaa myös uusien sukkien kuvaamiseen. Aurinko ei tuntunut kovin kirkkaalta, mutta silti kuvissa vaaleiden sukkien värit ovat palaneet. Harmillista.
Malli sopii hyvin tällaiselle pilkulliselle langalle. Siinä on varressa ja jalkaterän päällä pientä kuviota, joka saa langan värityksen kauniisti esille. Tykkäsin kovasti myös langasta. Se tuntui hyvälaatuiselta, oli kaunista ja oli hieman edullisempaa verrattuna muihin käsinvärjättyihin lankoihin.

Kallioniemellä olisi ollut mukavaa olla pitempäänkin. Olisi voinut virittää riippumaton puiden väliin,  neuloa ja tuijotella järvelle. Valitettavasti meillä ei ole tänä kesänä ollut aikaa pidemmille retkille kanootilla. Onneksi kallioniemi pysyy paikoillaan ja sinne voi palata ensi kesänä. Silloin otan mukaan jonkun mukavan neuleen ja nautin olostani.


1 kommentti: