Tumppuja kansallismaisemissa

Viime postauksesta on jo kuukausi. Mitään dramaattista ei ole tapahtunut. Kirjoitan blogiani yleensä vain viikonloppuisin. Ensin miut tainnutti kova kuume, sitten olenkin ollut viikonloput huitelemassa muualla, enkä ole ehtinyt päivittää blogiani. Tästä on seurauksena se, että neuleita on kertynyt vino pino esiteltäväksi.
Mysteerihuivikin löytyi. Kummallista, miten sitä joskus voi olla niin sokea! Huivi löytyi repusta istuinalustan välistä, kuten  Kristiina sen arvasikin=)

Hiihtoloman alotin kuumeessa, enkä sitten jaksanut Kolilla retkeillä juuri ollenkaan. Sen verran hiippailin vaaroilla, että sain nauttia upeista maisemista ja kuvata lapasia.

Ravelryn lapasryhmässä oli mysteerineulonta vuoden alussa. Tykkäsin kovasti mallista ja lapasten neulomisesta. Harmittaa vain, että valitsin värit huonosti. Ohjeessa kerrottiin, että värikontrasti olisi tärkeä. Ostaessani lankoja pidin tämän mielessä, mutta kun neuloin lapasia, huomasinkin, että värit eivät kuitenkaan erotu riittävän hyvin. Kuvassa värit erottuvat paremmin kuin oikesti. Mutta ainakin ne sopivat hienosti Kolin maisemiin.

Lapasten tiedot löytyvät täältä. Lankaa lapasista jäi sen verran, että aloitin neulomaan niistä kauluria.

Näistä lapasista jäi sen verran lankaa jäljelle, että päätin neuloa toisetkin lapaset. Ohjeena käytin Anna-Karoliina Tetrin Perinteiset lapaset -kirjasta löytyvää Lehtikirjat-mallia. Valitsin tämän mallin, koska samanlainen kuvio on Parikkalan lapasissa.

Kuvasin näitä lapasia Kolin itärinteillä, enkä huomannut valon muuttuneen. Suurimmassa osassa kuvia lapaset jäävät varjoon. Lumen kirkkaus vielä vaikeutti kuvaamista. Maisemat onneksi ovat hienot.

Lapasten tiedot löytyvät Ravelryn. Lankaa jäi vielä jäljelle. Aloitin jo neulomaan kämmekkäitä, mutta purin ne, koska niistä oli tulossa liian suuret.

Mysteerihuivi

Tammikuun pakkasten jälkeen halusin käydä katsomassa voisiko jäällä kävellä vai olisiko siellä vettä. Jäällä pystyi kävelemään, mutta siellä oli vettä sen verran, että kauemmaksi olisi ollut hankalaa kävellä. Onneksi rannalla voi kuvata juuri valmistuneen huivin.

Vuosi sitten hiihtoloman tienoilla aloitin neulomaan mysteerihuivia. Huivi oli suorakaiteen muotoinen ja siinä oli intarsiaa. En tykännytkään. Tämä on miulle todella harvinaista, yleensä neulon valmiiksi kaiken, minka olen aloittanutkin. Tämä huivi jäi kesken ja lopulta päätin purkaa sen kokonaan. Näistä langoista neuloin loppusyksystä toisen mysteerihuivin.

Tästä huivista tulikin todellinen mysteerihuivi, sillä mie olen hävittänyt sen. En löydä sitä mistään. Etten vain olisi jättänyt sitä kuvaamisen jälkeen rantaan?!? Sieltä se ei löydy ennen kuin keväällä lumien sulettua. Yleensä mie laitan valmistuneet neuleet samaan paikkaan komeroon, mutta huivi ei ole siellä eikä muuallakaan, missä säilytän käsityötarvikkeitani.

Onneksi sentään kuvat todistavat, että olen neulonut tämän huivin. Muuten voisin epäillä nähneeni unta sen neulomisesta. Myös Ravelrystä löytyy todisteet neulomisesta.Mutta missä on itse huivi?

Neulakirja

Viime kesänä vierailin Turun keskiaikamarkkinoilla. Siellä eräässä myyntikojussa oli myytävänä kauniita neulakirjoja. Ne oli tehty kirppareilta löydetyistä materiaaleista. Semmoinen oli pakko ostaa! Ihailin uutta neulakirjaani usein. Sitten sain idean! Miehän voisin tehdä neulakirjan, en semmoista hienoa samettista, mutta pellavaisen, jossa olisi ristipistokirjontaa. Ja koska neulakirja on niin pieni, niitä ehtisi ja jaksaisi tehdä useampia. Näitä valmistuisi nopeasti monta, kuin liukuhihnalta konsanaan. Saisin ihania joululahjoja ystäville.

Pian kuitenkin tajusin, että haaveet ja todellisuus eivät tälläkään kertaa kohdanneet. Tihrustin syksyn pimeinä iltoina pellavakankaan lankoja. Lopulta työ oli keskeytettävä ja jätettävä odottamaan joululoman päivänvaloa.

Kukaan ystävistäni ei saanut neulakirjaa joululahjaksi. Seuraava tavoite oli ystävän syntymäpäivä. Sekin meni ohitse. Lopulta tammikuun loppupuolella tuli valmista! Usean neulakirjan sijaan valmistui yksi ainoa kappale. Mutta se onkin niin soma, että katsotaas ensi kesänä...

Mustalta näyttävä neulakirja on keskiaikamarkkinoilta ostamani. Itse asiassa se on tummanvioletti.
Neulakirjani ristipistomallit ovat peräisin ihanasta Kirjo punaista, valkoista ja sinistä -kirjastani.

Käden lämmittimiä

Alkusyksystä päätin neuloa itselleni sormikkaat lämmittämään käsiäni sitten kun syksyn säät kylmenesivät. Olin ihaillut Ravelryssä Candy kane -sormikkaita ja päätin neuloa ne. Tykkäsin kovasti kauniista lehtikuviosta. Nämä olisivat ihanat kuulaisiin ja kylmiin syysaamuihin.

Aloitin neulomaan sormikkaita Wienin reissullani, mikä oli virhe. Huomasin nimittäin melkein heti, että lanka oli liian ohutta näihin sormikkaisiin. Mutta miulla ei ollut mukana muuta matkaneuletta, niinpä siis neuloin ja neuloin.

Kun palasin kotiin, en enää neulonutkaan. Syksyn kylmät tulivat ja menivät. Sormikaskelit loppuivat ja muuttuivat lapaskeleihin. Joululomalla vihdoin päätin, että koska olin neulonut sormikkaita niin pitkälle, neuloisin ne loppuun saakka.

Sormikkaista tuli napakat. Kuviot olisivat tulleet paremmin esille hiukan paksummasta ja pehmeämmästä langasta neulottuina. Kuvat otin tammikuun lopulla pakkasten laannuttua läheisin kosken partaalla.

 

Joululomalla neuloin hetken inspiraatiosta punaiset lapaset, joihin tuli intialainen peukalokiila. Nämäkin olivat matkaneuleena. Paksusta langasta neulottuina ne valmistuivat tuota pikaa. Intialainen peukalokiila oli miulle uusi tuttavuus. Sitä neuloessa en ensin tajunnut ollenkaan, mitä siinä tapahtuu, koska olen tottunut lisäämään silmukoita kiilaa varten. Näissä lapasissa lisättiinkin  kämmentä varten. 

Punaiset lapaset olivat mukana Repoveden kansallispuistossa joululoman lopussa. Oli sen verran kylmä, etten tarennut vaihtaa näitä käteen. Semmoisesta kuvasta peukalokiila olisi näkynyt paremmin.

Punaisten lapasten tiedot on kirjattu tänne ja sormikkaiden tänne.

Kukkahuivi

Joululoman iloja oli se, että pääsin metsään retkeilemään. Sieltä saa voimia ja levollisuutta. Sielu lepää lumisessa maisemassa. Metsä auttaa jaksamaan arkea. Lisäksi metsässä on mukavaa kuvata neuleita. On aikaa, hyviä kuvauspaikkoja ja riittävästi valoa.

Huivi oli yksi joulukuun mysteerineuleista ja ehdoton suosikkini. Tämän huivin voisin neuloa uudelleenkin! Yleensähän en neulo juuri mitään uudelleen. Maailmassa on niin paljon ihania malleja, jotta pitäisi neuloa sitä samaa toistamiseen. Annoin huivin lahjaksi, joten voisin kyllä neuloa sen uudelleen. Kuviot olisivat kauniit paksummastakin langasta. Kunpa vain olisi aikaa toteuttaa kaikki neulehaaveet!

Ohjelinkki löytyy täältä.

Uusi vuosi Liesjärvellä

 

Vietimme uuden vuoden aattoa Liesjärven kansallispuistossa patikoiden. Paikka oli meille uusi ja ihastuimme heti. Siellä oli vanhaa metsää, kulttuurimaisemaa, kauniita järviä ja ihastuttava vanha metsänvartijan torppa. Siellä oli hyvä kuvata joulukalenterisukat.

Missä neuloimme kerran -blogin Neulisti ja Vyyhti järjestivät jo kolmannen (?) kerran jämälankavillasukkajoulukalenterin. Tämä on oiva tapa saada kulutettua jämälankoja järkevään neuleeseen. Vihjeet olivat hauskoja. Aamulla piti aina ensimmäiseksi "avata päivän luukku" ja katsoa vihje, että ehtisi päivän mittaan miettiä, mitä lankaa käyttäisi päivän raitaan.

Osallistuin myös toiseen joulukalenterineulontaan, jossa vihjeissä oli kirjoneuletta. Käytin niitä näiden sukkien varsien kuviointiin.

Tykkään sukistani todella paljon. Ainut, mikä hiukan harmittaa on se, että innoissani neuloessani en muistanut lisätä varsiin silmukoita (sukat neulottiin varpaista lähtien), joten varret jäivät hiukan tiukoiksi. Kuviointi tulisi kauniimmin näkyviin, jos varsi ei olisi niin tiukka.

 Facebookin ryhmässä neulottiin joulukalenterisukkina kirjoneuletta. Alkupeäisessä ohjeessa lankana oli kaiketi Novitan Seitsemän veljestä, mutta halusin kestävämmät sukat ohuesta langasta, joten käytin Hot socksia ja Jawohl Magicia. Jätin osan vihjeistä käyttämättä, koska oli muita kiireitä, mutta kivat sukat sain neulottua.

 

Jämälankasukat pidän itselläni, mutta nämä punavalkoiset menevät ehkä lahjakoppaan. Sukkien tarkemmat tiedot löytyvät täältä ja täältä. 

 

Pihan harakat

Kiitos kaikille nukkeni nimiehdotuksista. Päädyin Raijaan, koska muista nimistä miulle tuli mieleen jokin henkilö, joka ei ole ollenkaan nukkeni kaltainen. Raijankin tunnen, mutta nukkeni on oikeastaan hänen näköisensä.

Kun muutama vuosi sitten muutimme, jäin kaipaamaan entisen asunnon pihamaan lintuja, . Asuimme ennen metsän keskellä ja pihallamme vieraili monia eri lintulajeja, pöllöjä, töyhtötiaisia, haukkoja, puukiipiöitä . Nykyinen kotimme on pienen metsikön keskelleä taajaman laidalla. Pihallamme vierailee pääasiassa variksia ja harakoita.

Tylsää ja tavallista. Paitsi että harakka on itseasiassa kaunis lintu, kun sitä tarkemmin katsoo. Kaukaa katsottuna se on mustavalkoinen, mutta läheltä näkee metallinhohtoisen vihreän sävyjä. Pihan harakat pomppivat kesäisin nurmikolla noukkien etanoita ja muita herkkupaloja. Kylminä vuodenaikoina ne istuvat puiden oksilla tarkkaillen lähiympäristöä.

Kun oli saanut sinitiaiseni valmiiksi, halusin kirjoa harakan. Hyvä ystäväni löysi miulle mallin. Viime keväänä ja kesänä sitten sain harakkani valmiiksi. Kehystämiseen meni oma aikansa, mutta nyt harakka on kunniapaikalla myös olohuoneen seinällä.