Lapasia sen sijaan oli hankala kuvata. En saanut millään värejä oikein. Ne jäävät jotenkin liian haalistuneiksi. Sininen on oikeasti turkoosimpaa ja oranssi tummempaa.
Neuloin Chickadee-lapaset Ravelryn olympianeuleena. Olin laittanut mallin suosikkeihin Ravelryyn jo kauan aikaa sitten ja sitten eräs neuleystäväni laittoi ohjeen yllättäen miulle. Tiaiset kuuluvat lempilintuihini, tykkään tarkkailla niiden touhuja lintulaudalla, joten tämä malli oli erityisen mieluinen neuloa.
Ohjeessa lapaset neulottiinkin ylhäältä alaspäin, mutta en jaksanut ruveta opettelemaan uutta, joten neuloin ne perinteiseen tapaan. Siinä samalla sitten tein virheen peukalon kanssa ja jouduin tekemään ohjeesta poikkeavan peukalon. Muuten olisi pitänyt purkaa melkein koko lapanen.
Ravelryn kisat ovat siitä mukavat, että kaikki ajoissa maaliin saapuneet saivat mitalin.
Lapasten tiedot löytyvät taas täältä.
En kyllä kestä näitä sinun aina toinen toistaan ihastuttavimpia lapasia;) Nämä uusimmatkin ovat tosi kauniit!
VastaaPoistaKyselit joku aika sitten millä liimalla liimailen noita ristipistotöitäni kun viimeistelen. Ihan melkein millä vaan, mitä on kotoa löytynyt. Huomasin kerran että liimapuikkokin on ihan kätevä:) On mulla nyt Bostikin kangasliimaakin, just äsken sillä liimailin, voinpa sitä suositella.
Onnea mitalistille! Kauniit lapaset!
VastaaPoistaOnnea mitalista! Lapaset ovat kauniit.
VastaaPoistaIhananväriset lapaset ja niin suloinen mallikuvio!
VastaaPoistaTaas aivan ihanat lapaset.Suuritöiset.Huh,huh...!
VastaaPoistaKauniit lapaset! Pitäisiköhän minunkin yrittää tehdä tiaislapaset, olenhan äitini puolelta Uukuniemen Tiaisia.
VastaaPoista