Pehmeä synttärilahja

Tuttavani täytti äskettäin 70-vuotta ja piti isot synttärit, joihin oli kutsuttu sukulaiset, ystävät ja kylänmiehet. Kuulun tuohon kylänmiehet joukkoon, vaikken mies olekaan. Neuloin lahjaksi huivin, kuinkas muuten! Kaikessa kiireessä en malttanut kaivella Ravelryä ja niinpä päädyin aloittamaan huivin "omasta päästä".

Aikani sitä neulottuani huomasin, että huivista on väkisinkin tulossa Alina. Se ei haitannut, sillä sainpahan huiviin kauniin reunapitsin ja muutenkin jonkinmoisen suunnan neulomiseeni.

Harmittaa vaan, kun huiviin tuli muutama aloittelijan "virhe". Jatkoin lankaa keskellä kerrosta niin, että päätellyt langanpätkät näkyvät, kun huivia katsoo läpi. Laitoin huivin pingottumaan patjalle, jonka nostin nojaamaan saunan lauteita vasten, lauteen reunan painauma näkyy poikkiviivana keskellä huivia. Kumpikaan näistä asioista ei ole suuren suuri, mutta kun mie osaisin paremmin, miksi sitten sählään???

Lankana huivissa on ihanan pehmoinen ja lämmin Adriafil Sierra Andina.

Huivi on kuvattu vanhassa linnoituksessa pari viikkoa sitten. Kylläpä siinä ajassa on ehtinyt luonto vihertyä.

Käsityötä nämäkin

 Rannekoru

Sain Moskovasta tulleelta vieraaltamme lahjaksi hänen sisarensa tekemiä venäläisiä koruja. Korut ovat suuria ja näyttäviä ja prameita, kauniita, mutta eivät miun tyylisiä. Tällaisia on käytetty ennen kansan- / kansallispukujen kanssa. Nykyään niitä käytetään muulloinkin.

Korut on tehty todella taitavasti ja pikkutarkasti. Perinnekäsityöt ja niistä vaikutteita saaneet työt ovat aina olleet lähellä sydäntäni, joten ihailen suuresti myös näitä koruja. En vain tiedä, mitä niillä tekisin.

Vanhalla maatilalla

Tykkään katsella vanhoja työkaluja ja tarvikkeita. Muistan mummolan navetan ja Tuisku-lehmän, joka oli lempilehmäni. Mummo ja kummitäti lypsivät lehmät. Maito kaadettiin tonkkiin ja vietiin maitokärryillä puolen kilometrin päähän maitolaiturille, josta maitoauto kävi hakemassa tonkat.

Päivän paras hetki oli lehmien vieminen lypsyn jälkeen takaisin laitumelle. Serkulleni se oli pakollista työtä, mutta miulle siihen liittyi hauskuutta ja vähän pelkoa isoja lehmiä kohtaan.

Sen sijaan heinäpellolla ei ollut kivaa. Oli kuuma ja hiki ja heinänsänki raapi jalkoja. Selkää koski, tottumaton kun olin työhön. Oli epäreilua, että pojat saivat ajaa traktorilla, mutta meidän tyttöjen piti nostaa heinää hangoilla seipäälle. Katselin mäenrinteellä aaltoilevaa viljaa ja haaveilin sen olevan viileän järven, johon olisi voinut pulahtaa virkistymään.

Odotin hartaana metsän takaa kuuluvaa pillin vihellystä, joka tarkoitti, että ruoka oli valmista. Sai jättää heinähangon nojaamaan traktorin peräkärryjä vasten ja lampsia kuusikon läpi syömään. Ehkäpä matkalla voisi silittää vasikoita ja Ville-kissaa ja antaa kanoille vesiheinää.

Kuvat eivät ole mummolastani, vaan edellisessä postauksessa kertomastani lappeenrannan neulojien viikonlopun viettopaikasta.

Kämmekkäät neuloin lahjaksi Ravelryn Jane Austen -vaihtoon. Kaiken kiireen keskellä en näköjään olekaan laittanut neuleen tietoja Ravelryyn muistiin. Ohje on kuitenkin Jane Austen Knits-lehdestä. Mitähän lankaa käytin? Täytyy kaivella käsityöpusseista vyöte esille.