Vanhalla maatilalla

Tykkään katsella vanhoja työkaluja ja tarvikkeita. Muistan mummolan navetan ja Tuisku-lehmän, joka oli lempilehmäni. Mummo ja kummitäti lypsivät lehmät. Maito kaadettiin tonkkiin ja vietiin maitokärryillä puolen kilometrin päähän maitolaiturille, josta maitoauto kävi hakemassa tonkat.

Päivän paras hetki oli lehmien vieminen lypsyn jälkeen takaisin laitumelle. Serkulleni se oli pakollista työtä, mutta miulle siihen liittyi hauskuutta ja vähän pelkoa isoja lehmiä kohtaan.

Sen sijaan heinäpellolla ei ollut kivaa. Oli kuuma ja hiki ja heinänsänki raapi jalkoja. Selkää koski, tottumaton kun olin työhön. Oli epäreilua, että pojat saivat ajaa traktorilla, mutta meidän tyttöjen piti nostaa heinää hangoilla seipäälle. Katselin mäenrinteellä aaltoilevaa viljaa ja haaveilin sen olevan viileän järven, johon olisi voinut pulahtaa virkistymään.

Odotin hartaana metsän takaa kuuluvaa pillin vihellystä, joka tarkoitti, että ruoka oli valmista. Sai jättää heinähangon nojaamaan traktorin peräkärryjä vasten ja lampsia kuusikon läpi syömään. Ehkäpä matkalla voisi silittää vasikoita ja Ville-kissaa ja antaa kanoille vesiheinää.

Kuvat eivät ole mummolastani, vaan edellisessä postauksessa kertomastani lappeenrannan neulojien viikonlopun viettopaikasta.

Kämmekkäät neuloin lahjaksi Ravelryn Jane Austen -vaihtoon. Kaiken kiireen keskellä en näköjään olekaan laittanut neuleen tietoja Ravelryyn muistiin. Ohje on kuitenkin Jane Austen Knits-lehdestä. Mitähän lankaa käytin? Täytyy kaivella käsityöpusseista vyöte esille.