maanantai 18. heinäkuuta 2016

Sukkia, sukkia

Aurinko meni pilveen ja kaukaa kuului ukkosen jyrinää. Se ei estänyt meitä nauttimasta kuuman päivän jälkeen uimisesta ja iltapäivästä erämaajärven rauhassa. Kunpa tällaisia hetkiä olisi enemmän!
Olen taas neulonut sukkia. Harmittaa, kun olen jäljessä blogipostauksissani enkä enää muista kovin paljoa neulomisesta. Sen muistan, että sähläsin molempien sukkien varsissa ja päädyin jälleen purkamaan. Yllä olevien sukkien mallikerta oli yksinkertainen, mutta erilainen kuin mitä olen ennen neulonut ja kesti aikansa ennen kuin tajusin sen. Virheitä tuli niin paljon, että päätin aloittaa alusta.
Näihin sukkiin valitsin yhden väärän värin kirjoneuleeseen. Neuloin molempiin sukkiin kantapäätkin, mutta sitten purin, koska yhtä kuvioraitaa ei oikein erottanut. Nyt kun katson kuvia, olisi punaisen raidankin voinut vaihtaa toiseksi väriksi. Mutta oikeasti punainen erottuu hyvin, vastavalo tekee tepposet kuvassa.
Olen iloinen, että onnistuin neulomaan muuta kuin lempiväriäni punaista. Tosin nyt näyttää siltä, että olisin ihastunut sinisiin sävyihin. Sininen on kaunis väri, mutta punainen on yhä kauniimpi.
 Nämä Åsa-sukat kuuluvat hyväntekeväisyysmalleihin, joista olen kertonut aiemmin hiihtolomalla. Niiden ohje- ja lankatiedot löytyvät täältä.
Näihin Nimi-sukkiin ihastuin Facebookin sukkaryhmässä. Niiden varsiin "kirjoitettiin" oma nimi. Jokaista aakkosten kirjainta vastasi kirjoneuleraita. Idea oli miusta kiva ja laitoinkin ohjeen muistiin heti sen ilmestyttyä talvella. Tarkemmat tiedot löytyvät täältä.


2 kommenttia:

  1. Kauheeta kun unohtaa speksit miten, missä ja milloin. Ihana kuvauspaikka, kauniit sukat.

    VastaaPoista