torstai 26. heinäkuuta 2012

Keskellä kesää...





On ollut sen verran kolea kesä, että lumiukkotyö käy päinsä. Aloitin pistelyn kylläkin lumien aikaan, mutta valmista tuli vasta nyt. Miulla on näissä ristipistotöissä ongelmana se, etten oikein tiedä, miten viimeistelen ne. Suurimmasta osasta miun pistelyistä tulee taulu. Tällekin työlle yritin keksiä jonkin muun viimeistelyn, mutta päädyin tämmöiseen seinätyynyyn, koska alkuperäinen mallikin on semmoinen.





Tiedän kyllä, miten kulmat pitää ommella ja leikata, että ne saa kääntymään kunnolla, mutta jostain syystä ompelin ihan erilailla. Tajusin virheeni siinä vaiheessa, kun ompelukone oli 25 km:n päässä - no olkoon. Äiti aina sanoo, että jos on käsin tehty, käden jälki pitää näkyä. Nyt näkyy.




Tykkään kovasti hyväntuulisesta lumiukostani. Malli löytyy täältä. Siellä olisi paljon muutakin ihanaa pisteltävää, jos vain olisi aikaa.

Kangas on kirpparilta ostetusta pöytäliinakirjailusta, jonka kyllä aijoin tehdä, mutta kangas sopikin tähän hienosti. Langat eivät ole tismalleen samoja kuin ohjeessa, vaan vähän sinnepäin - mitä sattui kotoa löytymään.

Uusi ristipistotyö on aloitettu - se valmistuu varmaan vasta ensi kesänä.


lauantai 21. heinäkuuta 2012

Huiveja Saimaalla





Sateisen ja tuulisen kesän vuoksi päätimmekin mennä Saimaalle kanoottia isommalla paatilla. Samalla pääsisimme pitemmälle kuin hitaasti melomalla. Risteilimme  Lappeenrannasta Savonlinnaan.  Mukaan otin neulomani huivit - tai ainakin niin luulin. Laivalla tajusin jättäneeni toisen sohvan selkämykselle.

Olisin tietysti unohtanut tämänkin huivin, mutta onneksi serkkuni otti sen mukaan, jos vaikka laivalla tulisi kylmä. Olin alunperin neulonut huvin itselleni. Halusin huivin, jonka voisin jättää töihin, jotta siellä olisi lämmintä päälle laitettavaa. Serkku kuitenkin tykkäsi huivista niin paljon, että annoinkin sen hänelle. Saanpahan neuloa itselleni uuden!



Huivi on suosittu Ullaneuleen Revontuli, jonka olen neulonut joskus aikaisemmin. Lanka on piirongin kätköistä löydettyä Pirtin kehräämön lankaa.


Sitä toista huivia en sitten sateessa saanutkaan kuvattua ennen kuin tänään - oli aurinkoinen päivä. Riensimme heti Repovedelle uimaan ja istumaan nuotiolla ja nauttimaan erämaasta.


Neuloin huivin Ravelryn KAL:na. Olisi varmaankin pitänyt valita paksumpi lanka, niin kuvio olisi onnistunut paremmin. Mutta tätä lankaa oli piirongissa, muuta sopivaa ei ollut riittävästi. Huivista tuli henkäyksen ohut. Pidin sitä kuvauksen ajan päällä tänään uimisen jälkeen. Ohuudesta huolimatta se lämmitti. Villa on aina villaa.





Nyt siis tarvitsisin huivin sinne töihin jätettäväksi. Minkähän neuloisin - lankaa kyllä on!


Huivin tiedot: Kliks







maanantai 16. heinäkuuta 2012

Vaihteeksi virkkausta






Ravelry on vaarallinen paikka. Siellä voi  viaton, pahaa-aavistamaton neuloja joutua ties minkä villityksen valtaan. Miun ei ollut tarkoitus aloittaa virkkamaan - tai oli, mutta sitten "joskus". Osallistuin eräässä ryhmässä lohtupeiton virkkaamiseen ja samalla näin mitä ihanampia peiton paloja. Palo siitä syntyi! Oli pakko alkaa virkata peittoa. Tai paremminkin peittoja.


Uuden verantani kenkälaatikko kaipasi uutta peittoa. Sitä oli kiva virkata, koska peitosta ei tullut kovin suuri. Opittuani mallin, lappuja syntyi aika nopeasti. Lanka on Nallea, värit valitsin verannan värien mukaan, muuten en olisi harmaaseen koskenut.


Ne muut peitot? Aloitin isoäidinneliöpeiton jämälangoista. Se valmistuu sitten joskus. Kunhan löydän nätit langat, aloitan myös afrikankukkapeiton. Siihen haluaisin riittävän paksua lankaa ja kirkkaita, raikkaita värejä.

Neliöiden ohje löytyy Smoothfoxin sivuilta. Peiton tiedot ovat Ravelryssä.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Höök


En tykkää neuloa mallitilkkuja, olen siihen liian malttamaton. Kun aloitan neulomaan uutta työtä, täytyy päästä heti neulomaan oikeaa työtä. Sen vuoksi neulon usein villatakit kahteen kertaan. Ensin "mallitakki" ja vasta sitten oikea takki. Mallitakki voi olla joko liian iso tai liian pieni. Tässä tapauksessa se oli liian pieni.


Ongelmani on se, että ostan S- tai jopa XS-kokoisia vaatteita. Neuleissa näköjään pitäisi neuloa jotain S- ja M-kokojen väliltä, jotta saisi sopivan kokoisen vaatteen. Purkaminen ei sinänsä ole kamalaa, kun siihen tottuu. Mie olen jo tottunut. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos kerran neuloo, pitää neuloa sellaista, joka ei jää kaapin pohjalle myttyilemään.


Langat löysin jälleen kerran Piirongin kätköistä. Olen saanut ne joskus jostain vaihdosta Ranskasta. Neulottaessa lanka tuntui todella miellyttävältä. Olin jo aikeissa etsiä lisää tätä lankaa nettikaupoista. Pidin villatakkia Hämeen reissulla pari päivää ja jo siinä ajassa hihat alkoivat nukkaantua ikävästi. Taisi tulla tästä villatakista vain yhden kesän juttu.






Villatakin ohje löytyy Neulekirjasta, jossa se lyhythihaisena. Miun oli pakko neuloa pitkät hihat, koska olen liian viluinen lyhyisiin hihoihin.

Neuleen tiedot on kirjattu jälleen kerran Ravelryyn.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Uusi alku


Siirryin ainakin toistaiseksi tänne Vuodatuksen ongelmien vuoksi. Katsotaan, jääkö siirto pysyväksi, vai palaanko vanhaan ongelmien ratkettua.

Kuvan sukat ovat syntymäpäivälahjoja, joita saimme muutama päivä sitten ystävien kokoontumisessa Hämeessä. Suurin osa porukastamme täyttää/on jo täyttänyt tänä vuonna 50 vuotta. (Mie en kuulu tähän synttäriporukkaan, mutta sain kuitenkin sukat myöhästyneenä lahjana - nuo vaaleanpunaiset).


Mie puolestani käärin paketteihin neulomiani huiveja. Nyt on huivivarasto tyhjentynyt ja aika neuloa uusia.