sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Keskikesää ja myöhäissyksyä


Myöhäissyksyllä on hyvä retkeillä Repoveden kansallispuistossa, silloin saa kulkea kaikessa rauhassa. Etenkään keskellä viikkoa muita retkeilijöitä ei tapaa. Me päätimme kiivetä Olhavan vuorelle, joka on Etelä-Suomen suosituin kiipeilykallio. Emme kylläkään kiivenneet kallioseinää pitkin, vaan kömmimme retkeilypolkua pitkin kallion huipulle.
Heinäkuun alussa törmäsin Ravelryssä kauniiseen lapasmalliin, jota oli pakko heti alkaa neuloa. Piirongin laatikoista löytyi sopivaa lankaa kesäisissä väreissä. Ainut, mitä ei löytynyt oli aikaa neuloa näitä lapasia. Ne lojuivat vieraskamarin sängyllä viikkokausia. Vasta syyslomalla sain lapaset valmiiksi.
Ohjeessa oli jotenkin erikoisella tavalla tehty kaavio. Niinpä kerroksen vaihtumiskohta on keskellä kämmentä. En vieläkään tiedä, pitikö niin olla, vai ymmärsinkö kaavion väärin. Miulla oli myös vaikeuksia saada toisen lapasen peukalo oikeaan kohtaan. Jouduin purkamaan pari kertaa, ennen kuin onnistuin.
Innostun niin helposti kirjoneulemalleista. Yleensä en ehdi heti aloittamaan niitä, joten aikaa jää ihastuksen punnitsemiseen. Joskus ihastus ei kestä kauaa ja silloin en neulo mallia. Joskus se kestää parikin vuotta ja silloin tiedän, että malli kannattaa neuloa. Tällä kertaa olisi ehkä kannattanut odottaa ihastuksen häipymistä. Kuvissa lapaset näyttävät kauniilta. Minua häiritsee kämmenen keskellä oleva kerroksen vaihtumiskohta. En myöskään jostain syystä tykännyt neuloa näitä.
Midsomer mittens -tiedot löytyvät Ravelrystä.
Ravelryn Fingerless Glove Fanatics -ryhmässä oli mysteerineulonta, johon osallistuin.  Tykkäsin kovasti mallista, vaikkakin muutin loppuvaiheessa ohjetta. onnistuin myös tekemään muutaman virheen, joita en purkanut. Kuvassa näkyy peukalo, jossa värit ovat väärinpäin. Se ei tietenkään haittaa, mutta tein toiseen kämmekkään värit oikein päin ja siitä tuli kauniimpi.
Neuloin myös viimeisen vihjeen ihan eritavalla kuin ohjeessa. Siinä olisi ollut päättelynä raidallinen I-cord, mutta siitä tuli kummallinen möykky, Päätin neuloa kaksiväristä resoria ja siitä tulikin parempi.
Mystery Play Mitts -tiedot löytyvät Ravelrystä.
Kalliolla olisi ollut mukavaa olla pitempäänkin, mutta nälkä kurni ja meidän piti kiiruhtaa alas lammen rantaan nuotiolle.

1 kommentti: