lauantai 9. maaliskuuta 2019

Sukkia, sukkia

Ihana auringonpaiste houkutteli vielä kerran loman lopuksi järvelle. Saimme nauttia kauniista kevättalvesta. Retken lopulla pilvet peittivät taivaan todella nopeasti. Tuli hyvä hetki kuvata kasa sukkia.
Näistä joululahjasukista jäi niin paljon jämälankaa, että halusin neuloa ne pois. 3,5 mm puikoilla sukat valmistuivatkin nopeasti. En niitä monta kertaa neulonut vajaan 3 viikon aikan, kun ne olivat puikoilla. Sukkien tiedot löytyvät täältä.

 Halusin taas osallistua Niina Laitisen ystävänpäiväsukkamysteeriin, koska niin saisin taas neulottua joululahjasukkia. Ohjeen lanka olisi ollut Novitan nallea, mutta mie halusin kokeilla Novitan uutta Muumilankaa. Ainakin neulottaessa se tuntui ihan hyvältä. Tulen varmasti käyttämään sitä tulevaisuudessakin. En vain oikein tykännyt Muumilangan värivalikoimasta. Miulla oli vaikeuksia löytää sukkiin mieluiset värit.
Huomasin sukkakuvaa katsellessani, että olenkin laittanut sukat vääriin jalkoihin. Kerroksen vaihtumiskohta pitäisi olla säären sisäsivulla. Ohjeessa se taisi olla takana, mutta mie laitan sen aina sisäsivulle. Sieltä sitä ei kukaan näe.
Sukkien tiedot löytyvät täältä.
Alkuvuosi on mennyt Sukka-Finlandian parissa. Aloitin neulomalla viime vuoden kisan Andante Festivot, jotka olivat jääneet silloin neulomatta. Olin nähtävästi saanut sukkaähkyn, enkä enää jaksanut innostua niitä silloin neulomaan mallin ihanuudesta huolimatta. Näin saattaa muuten käydä nytkin. En ole varma, jaksanko loppuun saakka, vai neulonko jotkut sukat sitten joskus.
Lämmittelysukat neulottiin Tukuwoolin Sockista. Miulla sattui olemaan sitä kauniissa vihreässä värissä. Tykkäsin mallista kovasti. Se ja lanka olivat hyvä pari.
 Aaveisiin käytin Regian Pairfectiä. Sukista tulikin todella suloiset. Pitkä värivaihtelu ei peittänyt kaunista pitsikuviota. Näissä taisin tehdä sukkien kärjet jotenkin erilailla kuin ohjeessa oli. Olisikohan pitsin pitänyt jatkua pitemälle?
Harmoniat unohtuivat kotiin, eivätkä siis päässeet retkelle mukaan. Näissä sukissa oli kaunis pisikuvio, joka oli helppo oppia ulkoa. Harmi, etten huomannut kuvata kantapäitä, sillä ne olivat miulla täysin uudenlaiset. Niissä neulottiin varren alaosaan kiilalevennykset ja sitten kantapää vain käännettiin ja levennykset kaventuivat pois. Kätevää.
Olin ostanut joululomalla Joensuusta Opalin Sinfonie der Träume -lankaa, joka oli niin kaunista, että siitä oli heti pakko aloittaa neulomaan sukat. Nämä ovat tavalliset perussukat, jotka olivat miulla reissu- ja luennonkuunteluneuleena. Lankaa jäi sen verran, että käytin sitä toisiinkin sukkiin, mutta niistä kerron joskus myöhemmin.

4 kommenttia:

  1. Sä olet niin taitava ja nopea neuloja. Noin paljon kauniita sukkia. Minä erityisesti ihastuin turkooseihin pitkävartisiin sydänsukkiin.

    VastaaPoista
  2. Taitava sukantekijä olet.
    Upea värisi sukkasi:)
    :)alimmaiset mun väriset:))

    VastaaPoista
  3. Siinä sitä taas on suuri määrä kauniita sukkia!

    VastaaPoista
  4. Sinisävyiset sydänraita sukat on IHANAT!!! Kaikki muutkin niin kauniita jälleen..

    VastaaPoista