sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Lapasia


Olisihan miulla ollut puikoilla paljon muutakin neulottavaa, mutta oli niin kutkuttavaa aloittaa taas neulomaan lapasia. Nordic Craft Week sai miut innostumaan. Kun vielä sattui niin, että paikallisessa lankakaupassa vaihtui omistaja ja langat olivat alennuksessa, ostin etukäteen kassillisen lankoja lapasia varten. Tässä kohtaa olisin voinut tutkia Nordic Craft Weekin nettisivuja tarkemmin, jotta olisin välttynyt koko kassillisen ostamiselta.

Ensimmäisenä neuloin Halland-lapaset Ruotsista. Tykkäsin kovasti mallista. Se oli helppo muistaa eikä kaaviota tarvinnut tuijottaa koko aikaa. Sainkin lapaset valmiiksi muutamassa päivässä.

Seuraavaksi neuloin hiukan samantyylisen lapasmallin Färsaarilta. Näissä molemmissa perinnelapasissa on paljon samanlaista kuin suomalaisissa perinnemalleissa. Niissä on sama kuvio sekä kämmenen että kämmenselän puolella, pystyraita ei erota kämmentä kämmenselästä.

Kolmannet lapaset ovat Tanskasta. ihastuin niissä kauniiseen ja erilaiseen rannekkeeseen. Ohje oli tanskaksi. Kouluruotsilla ja Google-kääntäjällä selvitin, mitä pitää tehdä. Ehkä olisi kannattanut käyttää Googlea koko ohjeen kääntämiseen, sillä en saanut rannekkeesta ihan samanlaista kuin ohjeen kuvassa. Se ei minua haittaa, mutta silti... Muutin ohjetta myöskin niin, etten tehnyt rannekkeen loppuun kahta kerrosta punosta, koska sain tarpeekseni kieputtamisesta ja halusin päästä neulomaan kirjoneuletta.

Kun ostin langat lapasiin, ajattelin, että islantilaisilta tulee tietysti Lettlopi-malli. Ei tullut. Sen sijaan heidän mallinsa oli tällainen ihanuus. En kuitenkaan neulonut niitä, sillä miulla ei ollut malliin sopivia lankoja. Nyt miulla oli turhaan ostettua Lettlopia. Päätin neuloa niistä lapaset, jottei lanka jäisi käyttämättä. Ravelrysta löysin sopivan mallin. Näissä lapasissa neulottiin ensin i-cord, josta nostettiin silmukat ranneketta varten. Rannekkeesta tuli tavanomaista pitempi. Nyt kun sovitan lapasia, peukalon yläpuolinen osa tuntuu hivenen lyhyeltä. Miulla on pienet kädet, joten lapaset sopivat hyvin miulle, mutta täytyy muistaa, etten voi antaa näitä lahjaksi kenellekään.

Tällä erää olen neulonut kaikki haluamani Nordic Craft Week -lapaset. Kunhan löydän sopivaa lankaa, neulon vielä virolaiset lapaset. Niissä pitää olla hyvin ohutta lankaa. Keski-Pohjanmaan lapasiin miulla on langat, mutta nyt ne odottamaan jääneet neuleet kutsuvat takaisin. Neulon ensin niitä ja sitten palaan asiaan. Sitä on mukavaa odotella.

3 kommenttia:

  1. Kauniita kirjoneuleita!:sukat ja lapaset!!!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania! Etenkin keltaiset, mutta kyllä muutkin. Sain tänään lahjaksi ruotsalaisen lapaskirjan ja olen niin innostunut siitä. Tosin täytyy ensin saada puikoilla olevat sukat valmiiksi.

    VastaaPoista