lauantai 12. tammikuuta 2013

Patalappuja à la Carte vol. 1

Sain Mieheltä joululahjaksi ihanan patalappukirjan. Miut vallitsi heti valtava patalappuinnostus. Mie aion virkata melkein kaikki kirjan laput. Miksen kaikkia? Kirjassa on muutama patalappu, josta en niin kauheasti välitä. Ne saavat jäädä tekemättä.

Mukaan tähän hullutukseen voi tulla mukaan Ravelryn Kahelit KAL-ryhmään.

Iloiset leipurit oli niin mukava virkattava, että oli pakko virkata heti toinen samanlainen. Samalla tajusin, että tämän hullutuksen avulla pääsen myös vähentämään jämälankavarastoani. Nämä leipurit ovat jo matkanneet uusiin koteihin.


Silmäniloksi -lappua jouduin virkkaamaan uudelleen, koska ensimmäisen version kukkasesta tuli liian löysä ja iso. Pienempi koukku pelasti tilanteen. 

Nyt seuraavan lapun kimppuun!


21 kommenttia:

  1. Voi miten nättejä, varmaan kiva virkata tuollaisia pienehköjä töitä.

    VastaaPoista
  2. Kauniita patalappuja. Mä oon kans tehnyt muutaman, mutta en kuitenkaan noin kauniilla ohjeella.

    VastaaPoista
  3. Kauniita, etenkin nuo kaksi sinisävyistä. Todella, ihan kuin korut :)

    VastaaPoista
  4. Onpa kauniita. Minullakin on suunnitelmissa nuo laput kirjan mukaan.

    VastaaPoista
  5. Se kirja on kyllä koukuttava. Olen tehnyt siitä 3 lappua.Tuo Silmäniloksi on suosikkini. Virkkasin sen Smart -villalangalla. kiva nähdä siitä puuvillaversio.

    VastaaPoista
  6. Voi että on kauniita. Itse koukutuin virkkauksesta kun virkkasin itselleni huopikkaat.

    VastaaPoista
  7. Kauniita! Molemmasta mallista on silmäniloa!

    VastaaPoista
  8. Sinä tuommosia kauniita virkkailet. Minä sain ekan sytomyssyni julkaistuksi.

    VastaaPoista
  9. Kauniita, malttaako noita edes käyttää!

    VastaaPoista
  10. Aivan ihanat! Minulla on tuo kirja myös ja olen vasta nautiskellut teksteistä ja kuvista.

    VastaaPoista
  11. Ihania patalappuja. Itselläkin tekisi mieli kokeilla erilaisia vaihtoehtoja, pitäisi vaan löytää hyviä ohjeita :)

    VastaaPoista
  12. Oi kuinka ihania patalappuja,varsinkin miellyin noihin sinisiin.

    VastaaPoista
  13. Miulla kävi tsäkä, tilasin kirjastosta itselleni joululahjaksi tuon patalappukirjan. Se on kirjastosta, joka on suljettuna maaliskuun loppuun - miulla on siis aikaa näpertää noita lappuja tosi pitkään. Tietysti ohjeet voisi kopioida, mutta ne kopiot aina (jostain kumman syystä) hukkuu jonnekin mustaan aukkoon...
    Mummolla oli aika monta noita patalappuja hellan koristeena miun lapsuudessani. Ajattelin tehdä ainakin ne jotka muistan.

    VastaaPoista
  14. Niin kauniita patalappuja, että eihän tuollaisia raaski lainkaan käyttää. Koristeeksi pistäsin :)

    VastaaPoista
  15. Hurmaavia patalappuja! Minulla on tuo kirja vielä korkkaamatta.

    VastaaPoista
  16. Hei! Oikein kauniita patalappuja!

    VastaaPoista
  17. Nuo on kyllä nättejä. Seinä noilla pitäisi täyttää. Pieni pala keittiön seinää ihan vieriviereen. Kyllä ois upeeta!
    Ihan toiseen asiaan. Laita minulle sähköposti, mitä eilen pyysin.

    VastaaPoista
  18. Kivoja lappuja ja niihin saa todellakin jämäkerät käytettyä:)

    VastaaPoista
  19. Hienoja lappuja ja hieno ajatus virkata lähes kaikki ohjeet. Sopivia pikku lahjoja ja lankoja saa käytettyä mukavasti.

    VastaaPoista
  20. Hienoja patalappuja kummatkin. Aika nopea olet ollut kun melkein kaikki olet kirjasta virkannut.
    Minä peruin tuon kirjan, kun on tullut muutama kirja tilattua joilla ei kuitenkaan ole minulla käyttöä. Mutta tämä kirja näyttääkin olevan ihan hyvä ja mielenkiintoinen. Ainankin sinun patalappusi ovat kauniita.
    Kunhan tässä tulen terveeksi, niin sauvoja olisi tarkoitus käyttää lumikenkäilyssä. Käytätkö sinä sauvoja lumikengillä kulkiessasi?

    VastaaPoista