sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Raidallista



Pääsimme eilen pitkästä aikaa retkeilemään. Lumikenkäily metsässä on aina talven kohokohtia. Retken kohokohta on tietysti nuotiolla istuskelu ja eväiden syönti. Meillä onkin aina hyvät ja runsaat eväät mukana. Yksi "vakioeväs" on kuvattava neule.


Osallistuin jälleen kerran mysteeri-KAL:iin Ravelryssä. Sain upotettua huiviin kolme vyyhtiä piironkiin säilötyistä langoista. Lanka oli aika pehmeää. Malliin olisi sopinut jokin kierteisempi lanka, sillä se on neulottu kokonaan ainaoikealla.



En ole koskaan ennen neulonut hapsuja. Enkä varmaan neulo kovin usein tulevaisuudessakaan. Tähän huiviin ne sopivat, mutta niitä oli aika tylsää neuloa. Huiviin neulottiin ensin hapsurivi, joka näkyy kuvassa vasemmalla. Sen jälkeen jatkettiin lyhennetyillä kerroksilla kohti paksumpia raitoja. Ensimmäiset kerrokset olivat todella pitkiä. Viimeiseksi  poimittiin odottamaan jääneet silmukat ja neulottiin yläreuna.


Tykkään huivin epäsymmetrisestä muodosta. Tykkään myös siitä, että huivi on todella iso. Olen huomannut, että käytän mieluiten suuria huiveja. Pienet jäävät lojumaan turhina kaappiin. Vaikka tämän huivin väritys ei ole makuni mukainen, tulee siitä koon vuoksi mieluisa.



Olen kirjannut tapojeni mukaan neuleen tarkemmat tiedot Ravelryyn.

12 kommenttia:

  1. Minustakin tuo vinoraita on oikein jännä.

    VastaaPoista
  2. Retkeily eväiden kanssa on kyllä parasta!

    VastaaPoista
  3. Jännä malli, josta tuli kaunis huivi!

    VastaaPoista
  4. Miälenkiintone tua epäsymmetrine malli. Iha rupes sormii syyhyttään. Ko vaa kerkeis ni...

    VastaaPoista
  5. No en ole ennen kuullut neulotuista hapsuista! Blogisi toi taas uutta tietoa. Kiitos. Ja kaunis on tuo huivi, pidän itsekin epäsymmetrisistä.

    VastaaPoista
  6. Onpa erikoisen mallinen huivi mutta lämmittää varmasti kun on noin iso.

    VastaaPoista
  7. Kaunis, minäkin pidän isoista huiveista! Neulotut hapsut ovat kyllä jotain uutta.

    VastaaPoista
  8. Nämä sun neulekuvaukset on aina ihan huippuja. Kauniit neuleet upeissa maisemissa, ja kyllä ne hyvät eväätkin tänne asti välittyvät;)

    VastaaPoista