lauantai 8. marraskuuta 2014

Kesästä syksyyn

Syksyn mittaan on ollut hienoa lukea Sukupolvien silmukat -kirjan arvosteluja blogeista ja lehdistä. Arvostelut ovat olleet todella hyviä. Niissä on kiitelty kirjamme tarinoita ja taustatietoja. Sukupolvien silmukat oli myös esillä Helsingin kirjamessuilla. Kirjaan neulotut neuleet kiertävät tällä hetkellä Taito Itä-Suomen käsityökeskuksissa näyttelyissä. Tällä hetkellä niiden pitäisi olla Varkaudessa ja joulukuussa Savonlinnassa. Vuodenvaihteen jälkeen ne siirtyvät Etelä-Karjalaan, ensin Lappeenrantaan, sitten Luumäelle ja Parikkalaan.

Olin noin viikko sitten Lappeenrannassa Tuuliviirissä kertomassa kirjasta. Kiitos Tuuliviirin väelle mukavasta illasta!
Viime viikonloppuna oli Lappeenrannan neulojien Navettaneulonnoissa. Nautin suunnattomasta siitä, että sain neuloa kaikessa rauhassa minkään kotityön häiritsemättä ja kaiken lisäksi vielä hyvässä seurassa.
Kirjan tekemisen vuoksi en 1½ vuoteen neulonut itselleni juuri mitään. Niinpä oma sukkavarastoni pieneni. En tahtonut enää löytää sukkia jalkaan.  Kesän alussa kaivelin piirongin laatikoista kasan raitalankoja ja päätin neuloa niistä sukkia. Etsin Ravelrystä malleja, joissa raidat tulisivat hyvin esiin. Jostain syystä sain pääteltyä sukat vasta viime viikonloppuna. Samalla ne olikin hyvä kuvata. Navettaneulojat avustivat kuvaamisessa.
Neuloin näitä sukkia yleensä kesälomareissuilla. Saatoin aloittaa neulomaan sukkia autossa tai junassa. Sen vuoksi en aina muistanut kirjata mallin tietoja Ravelryyn. Niinpä miulla ei ole hajuakaan siitä, mikä tuo vasemmanpuoleinen malli on. Oikealla olevaan sukkapariin neuloin ohjetta pitemmän varren ja niinpä lanka loppui kesken. Jouduin käyttämään lankaa toisesta kerästä, josta sitten ei oikein riittänytkään kunnolla vasemmanpuoleisen sukkaparin neulomiseen. Vaikka en muistakaan mallia, muistan, että aloitin sukat ohjeen vastaisesti kärjestä, jotta saisin langan riittämään.
Oikealla on kesäsukiksi neulotut sukat, jotka ovat näistä sukista mieluisimmat. Lankana on iki-ihana OnLine Supersocke. Olen neulonut tästä langasta aiemminkin ja tulen varmasti neulomaan tulevaisuudessakin. Vasemmalla on erikoisimmat sukat, jotka koskaan olen neulonut. Sukat aloitettiin kärjestä - siinä ei ollut mitään erikoista. Sehän oli näiden sukkien tutuin ja turvallisin kohta. Sen sijaan kiilalevennyksistä varren resoriin saakka olin aivan pihalla. En tiennyt missä kohtaa olin menossa. Jossain vaiheessa luulin tekeväni kantalappua, mutta koko kantapää tulikin ihan eri paikkaan. Tämä malli sopii erityisen hyvin raitalangoille. Vaikka sukka näyttää kummalliselta se istuu todella hyvin jalkaan.

3 kommenttia:

  1. Navettaneulonta kuullostaa hauskalta, tosin lehmien sijaan siellä tuntui olevan mukavasti lankaa tarjolla.

    Hyvä, että sukkavarasto on kartutettu ennen pakkasia. Eiköhän noilla hetken pärjää, toisaalta sitä voi jäädä helposti sukkien neulomiskoukkuun.

    VastaaPoista
  2. Supersocke on mun käyttämistä sukkalangoista ihan paras. Monista langoista neulotut sukat oli kaikki samassa pesussa, kerrankin. Koneesta tultua ja kuivuttuaan Supersocke sukat oli kaikista pehmeimmät ja ihan muodossaan hetsillään.
    Navettaneulojaiset on varmasti ollut kiva kokemus, ja ennenkaikkea sulle nyt kun sait ihan vaan neuloa omiasi.
    Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
  3. Hyvä, että akuutti sukkatarve tuli tyydytettyä :)

    VastaaPoista