sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Uudelleen salaiseen puutarhaan


Olin neulonut viime tammikuussa lapaset, joiden inspiraationa oli iki-ihana F.H. Burnettin Salainen puutarha. Kun kesällä huomasin, että Ravelryssä alkoi Mary Lennox -huiviKAL, ajattelin, että jatkan samaa teemaa. Mary Lennox on Salaisen puutarhan päähenkilö. Lankaakin oli riittävästi piirongin laatikossa. Harmaa ei kuulu tällä hetkellä lempiväreihini, mutta olinkin säilönyt tätä lankaa värjäämistä varten. Mutta koska lanka oli odottanut sitä jo usean vuoden ajan, arvelin, että luultavasti en tule värjäämään yhtään mitään.

KAL:ssa oli mahdollisuus neuloa pyöreä tai puoliympyrän muotoinen huivi. Koska pyöreä huivi on miun mielestä pöytäliina, päädyin puoliympyrään. Päätös oli hyvä, sillä lanka riitti juuri ja juuri puoliympyrään. Päätös oli myös huono, sillä huivin yläreuna on outo. Tuosta yläkuvasta näkyy, että yläreuna ei ole suora, vaan siinä on kummallinen korkeampi kohta niskassa.
Huiviin on neulottu avain salaiseen puutarhaan, muuria peittäviä köynnöksiä ja puutarhan kukkia sekä valtava määrä nyppyjä. En jaksanut neuloa niitä kuin yhden mallikerran verran. Korvasin nypyt sen jälkeen helmillä.
 Jotenkin miulle tuli kuitenkin tästä mallista semmoinen olo, että tähän oli vaan lätkitty erilaisia pitsimalleja päällekkäin. Vähempikin olisi riittänyt. Oli kyllä mukavaa neuloa joka vihjeessä erilaista pitsiä, mutta lopputulos on hiukan sekava.
Huivista tuli todella suuri ja lämmin. Se on myöskin aika painava, sillä lankaa meni 200 g. Huivin tarkemmat tiedot on kirjattu tänne.



8 kommenttia:

  1. Ainakin tuo on iso. Kuten kirjoitit niin ehkä hieman liikaa jotain siinä on, mutta välillä näinkin ettei ole ihan aivottoman yksinkertaista.
    Lokoisia loppuvuoden päiviä Sinulle.

    VastaaPoista
  2. Todella upea!! Onnellista Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  3. Hyvää tätä alkanutta uutta vuotta Sinulle ja kiitos menneestä vuodesta! Kyllä minusta huivisi näyttää sanomattoman kauniilta.

    VastaaPoista
  4. Hei! Kaunis huivi! Hyvää alkanutta vuotta 2015!!

    VastaaPoista
  5. I really like the content in this website, are all new things and new lesson for us this very increase knowledge becomes more widely,
    pengobatn untuk sembuhkan bell's palsy

    VastaaPoista