sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kylmenee

Havahduin siihen, että alkusyksyn lämpimät säät ovat ohi. Viime talvena hukkasin useat käsineeni eikä miulla juuri mitään, millä pitäisin käteni lämpiminä. Ensi hätään kämmekkäät auttaisivat hyvin.
Työkiireet ja niistä johtuva väsymys ovat pitäneet miut poissa täältä blogista. En ole myöskään saanut kuvattua neuleitani. Viikko sitten sunnuntaina menimme Repovedelle melomaan ja pakkasin reppuun usean neuleen kuvattavaksi. Nyt lomalla on rauhallista aikaa päivittää myös blogiani.
Kuvat ovat lavastettuja, sillä oikeasti en laittaisi uusia kämmeköitä käteen meloessani. Villa luistaa melassa liikaa ja ainakin kovemmalla tuulella ei tuntuisi mukavalta meloa, jos mela luistaa kädestä koko ajan.
Neuloin kämmekkäät ohuilla puikoilla, jotta neuloksesta tulisi semmoista peltiä, ettei tuuli ja viima pääse läpi. Miun käsiä kylmää helposti ja halusin lämpimät kämmekkäät. Näistä kylmä tuuli ei pääse läpi.
Onneksi Repovedellä ei viime sunnuntaina tuullut yhtään, vaan järven pinta oli peilityyni. Lokakuussakin voi nauttia melomisesta, etenkin kun melkein koko kesän tuuli ja satoi. Vielä on edessä yksi melontaretki, sitten laitetaan kanootti talviteloille. Onneksi puikoille ei tarvitse tehdä samoin, vaan neulomista voi jatkaa ympäri vuoden.

Kirjakämmekkäiden ohjetiedot löytyvät täältä.


8 kommenttia:

  1. Te varmaan sitten törmäsitte meidän melonta- ja patikkaporukkaamme, jotka kävivät Repovedellä myös. Harmi, etten itse päässyt mukaan melomaan. Tai päässyt ja päässyt... oma valinta; kyse on omasta ja muiden turvallisuudesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokin isompi melontaporukka oli Lapinsalmen kohdilla, oliskohan hyö olleet eijän porukkaa.

      Poista
    2. Varmaankin; olisiko joukossa ollut kolme inkkaria ja loput kajakkeja, yksiköitä ja kaksikoita. Jossain siellä Lapinsalmen paikkeilla ne varmaan olivat. Suomi Meloo jälkimaininkeja oltiin viettämässä Orilammella.Tutustumassa samalla ensi kesän reittiin; Keuruu-Padasjoki.

      Poista
  2. Kyllä ovat nätit kämmekkäät. Minunkin pitäisi neuloa jotkut kauniit ihan vaan sisällä pidettäviksi kun tässä tietokoneella usein aamuisin kädet on ihan jäässä. Löysin viimeviikolla tuolta laatikosta ihanat pinkinpunaiset angorakämmekkäät jotka ova vanhemman tyttöni. Lainasin niitä, voi olla ettei tyttöni enää tarvitse kun hänen värimaailmaansa ei pinkki oikein sovi.

    VastaaPoista
  3. Kauniin väriset kämekkäkkäät! Juuri oikeaa syksyn punaista. Melominen kuulostaa niin houkuttelevalta, mutta merellä melkein aina tuulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Marle - kävin pikaisesti kurkkaamassa blogiasi :D Eihän teiltä ole tänne sisämaahan (Päijät-Hämeeseen) pitkä matka melomaan :D :D Meidän melontakausi on jo ohi, mutta keväällä kun aloitamme melontakauden, niin tervetuloa meille kokeilemaan ja melomaan - meillä on tyynet vedet ja hyvät kelit. Aurinkotakuu :D :D

      Poista
  4. Kaunis väri sun kämmekkäissä.

    VastaaPoista