sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Lisää lapasia

Näiden pikkukämmekkäiden neulomisesta on jo sen verran aikaa, etten kyllä muista niistä muuta kuin, että olin suunnitellut neulovani jotain muuta. Se ei onnistunut. Lohdutukseksi ostin Ravelrystä Sofia Kammebornin kämmekkäohjeen ja neuloin ne. Ihanat!


Talventörröttäjä-lapasten ohje löytyy  Taito 1/2019 -lehdestä. Näitä lapasia oli mukavaa neuloa. Aina piti tehdä vielä yksi mallikerta loppuun asti, joten lapaset valmistuivat joutuisasti. Muutin ohjetta hieman peukaloiden takaosassa, johin en saanut kukkakuviota kauniisti asettumaan. Miulla oli muistaakseni ohjetta enemmän silmukoita peukalossa.

Huhtikuussa alkoi Ravelryn Fingerless Mittens -ryhmässä mysteerineulonta. Tavoilleni uskollisena ryntäsin mukaan. Langaksi hankin kaunista Pirkanmaan kotityön ohutta Pirkkalankaa. Kämmekkäistä tuli kauniit, mutta toisenlainen, pyöreämpi lanka olisi taannut paremman lopputuloksen. Malli on kaunis. Ohje oli hieman hämmentävä, miusta toisen lapasen kaavio alkoi väärästä kohdasta - tai sitten olin itse aloittanut toisen lapasen eri kohdasta kuin ohjeessa.


Samoihin aikoihin Ravelryssa alkoi muutama pääsiäiseen liittyvä mysteerilapasneulonta. Kaikki olivat norjalaisten järjestämiä. Se tarkoittaa sitä, että lapasista oli tulossa mukavaa neulottavaa ja että lopputulos olisi kaunis. Harmitti, kun en ehtinyt osallistua vielä yhteen, sillä sekin olisi ollut ihana. Yllä oleviin lapasiin neulottiin pääsiäiseen liittyviä symboleja. Sieltä löytyy palmunoksa, viinimalja, risti ja nouseva aurinko.
Näitä lapasia oli erityisen mukavaa neuloa, sillä rannetta lukuunottamatta niissä ei ollut mitään säännönmukaisuutta. Tykkään kovasti!
Lankana käytin näissä molemmissa pääsiäislapasissa Novitan Muumilankaa. Olen jo aiemmin kertonut, etten oikein tykkää Muumilankojen väreistä. Kun olin valitsemassa tuskaisena lankaa näihin lapasiin, tajusin mistä oli kyse. Lankojen värihän on tietysti peräisin vanhoista muumikirjoista. Miulla oli joskus Kuinkas sitten kävikään. Lankojen värit ovat kuin suoraan siitä - tietystikin! (Miun oli siis "pakko" ostaa Muumilankaa, koska en siihen kiireeseen ehtinyt hankkia muuta lankaa kuin mitä paikallisessa osuuskaupassa oli. Muumilanka ainakin tuntuu laadukkaammlta kuin muut Novitan langat.) En ole koskaan tykännyt muumeista, enkä siten näistä väreistäkään.

Lapasintoilu ei ota laantuakseen. Puikoilla on yhdet murheengryynit, joita epäilen kovasti. Suunnitelmissa on useammat. Kivaa!

Bits and Pieces Mittens
Talventörröttäjä-lapaset
Phytomitts
Påskesamstrikk
En Fugl in Hånden

5 kommenttia:

  1. Kauniita neuleita. Tykkään varsinkin talventörröttäjistä. Muumilankojen väreistä ja oivalluksesta täysin samaa mieltä!

    VastaaPoista
  2. Näillä keleillä onkin kädenlämmittimiä tarvinnut pitkään. Aivan ihanat nuo ensimmäiset kelta-oranssit, tuovat kevään takatalven keskelle.

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihania lapasia ja niin pirteät kämmekkäät :)

    VastaaPoista