sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kurpitsoita

Kun viitisen vuotta sitten löysin netin ihmeellisen neulemaailman, yksi ensimmäisistä ihastuksista oli tämä. Tulostin ohjeen ja laitoin sen kansioon talteen. Samoin tein monille muillekin ohjelöydöille. Osan niistä neuloin, osa ei koskaan päätynyt puikoille, koska en myöhemmin ymmärtänyt, miksi ohje oli ihastuttanut. Kurpitsaohje pysyi kansiossa, kunnes muuton vimmassa laitoin kaikki vähänkin turhat paperit keräykseen.


Alkusyksystä näin Novitan uuden värikartan, josta huomasin oranssin Huopasen - juuri sopivaa kurpitsalankaa! Kaivelin Knittyn ohjeen esille, hankin langat ja ryhdyin neulomaan. Ohje oli helppo ja kurpitsat joutuisia neuloa. Jouduin huovuttamaan  kurpitsat kahteen kertaan, koska en ensimmäisellä kerralla saanut tarpeeksi syviä uria kurpitsan pintaan.


 Olen ihastunut. Kurpitsoista tuli juuri sellaiset kuin olin halunnutkin. Kuvissa ne näyttävät vähän epämuodostuneilta, muttei sitä huomaa elävässä elämässä.

Neuleen tarkemmat tiedot ovat jälleen täällä.






14 kommenttia:

  1. Ihastuttavat kurpitsat. Ne sopivat oikein hyvin lokakuun tunnelmaan.

    VastaaPoista
  2. Ihania. Kohtahan taas vietetään sitä kurpitsajuhlaa. Nuo kestävät useamman vuoden :)

    VastaaPoista
  3. Kivat kurpitsat, odottelee vain Halloweenia :)

    VastaaPoista
  4. Katsoin ensin, että esittelet ´oikeita´ kurpitsoja. I H A N I A

    VastaaPoista
  5. Voi mahoton, nuohan on ihan syötävän ihania!!! Tahtois tuollaisen!

    VastaaPoista
  6. Luulin ensin näitä aivan oikeiksi! Hauskat, kauniin muotoiset ja kestävät pitkään. Yritin itse kasvattaa (niitä keltaisia), mutta joku nälkäinen söi heti kaikki taimet....

    VastaaPoista
  7. Samoin minäkin luulin oikeiksi. Olet taitava huovuttamaankin.

    VastaaPoista
  8. Hauskoja kurpitsoja ja minäkin luulin ensin oikeiksi:)

    VastaaPoista
  9. Hauskat kurpitsat nuo eivät ole kärsineet märästä syksystä. Minusta näyttävät aika luonnollisilta, meillä kurpitsat ovat olleet epäsymmetrisiä.
    Meillä on vinkuraisia porkkanoitakin. Mutta ah niin hyviä. Kuivuri puhaltaa porkkana lastuja ja uuni on täynnä omenoita päärynä renkaita.
    Varsinaisia vaellus raksuja.

    VastaaPoista
  10. En ole kurpitsa ihmisiä, enkä halloweeni ihmisiä , mutta nämä kolahtivat <3 een.

    VastaaPoista