perjantai 28. joulukuuta 2012

Seppä metsässä




Käymme silloin tällöin talvella kävelemässä Punkaharjulla metsäntutkimuslaitoksen puulajipuistossa. Siellä kasvatetaan pohjoisen havumetsävyöhykkeen puulajeja, joita on tuotu mm. Pohjois-Amerikasta ja Siperiasta. On mielenkiintoista katsella meillä Suomessa harvinaisia puulajeja. Kuvan lehtikuuset ovat n. 90-vuotiaita.


 Neuloin Miehelle joululahjaksi pipon. Pipo tuntuu kuulemma hyvältä päässä, semmoiselta napakalta, muttei liian tiukalta. Koska neuloin melko paksusta langasta, neuleesta ei tullut jämäkkää, eikä pipoa sen vuoksi voi pitää kovalla pakkasella. Se myöskin näyttää aika hassulta Miehen päässä. Mies kuitenkin itse tykkää siitä.



Pipon ohje löytyy Pipo on pääasia -kirjasta. Lanka- ja puikkotiedot olen kirjannut Ravelryyn




9 kommenttia:

  1. Miltään hassulta näytä, ihan hyvä pipo. Ei mikään ihan tavallinen.

    VastaaPoista
  2. Onpa ihania metsäkuvia. Upean pipon on miehesi saanut lahjaksi. Tosi hyvä malli ja väri.

    VastaaPoista
  3. Minusta se näyttää oikein hyvältä eikä ollenkaan hassulta! Upea pipo!

    VastaaPoista
  4. Hieno pipo:) Oikein mukavaa uutta vuotta 2013!

    VastaaPoista
  5. Pipo näyttääkin tosi hyvältä.
    Oikein mukavaa vuotta 2013 sinulle !

    VastaaPoista
  6. Tuossa metsässä taitaa kesällä olla kaunis vihreiden sävyjen kirjo!
    Hyvää uutta vuotta sinulle.

    VastaaPoista
  7. Kiva pipomalli, sopii mielestäni sekä miehelle että naiselle! Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  8. Minusta pipo näyttää kivan erikoiselta.
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista