sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kosken partaalla

Miun perhettä ei kiinnosta uutena vuotena rakettien ampuminen ja muu riehunta. Menemme mielellämme jonnekin luontoon retkelle, jos sää vain sen sallii. Ja tänä vuonnahan sää se salli. Ei ollut hankia, ei pakkasta, eikä ihme kyllä satanut vettäkään. Tällä kertaa suuntasimme ihan tähän lähelle, kosken partaalle. Lumien sulamisen vuoksi koski näyttikin parhaat puolensa, tuosta olisi ollut kivaa laskea kanootilla.

Kummityttöni oli pyytänyt miuta neulomaan hänelle pitsihuivin. Yhdessä etsimme Ravelrystä kesällä mieluisia malleja ja löysimme Golden Orchid - huivin. Neulomaan ehdin vasta loppusyksystä ja valmiiksi huivi tuli joulunpyhinä telkkaria katsellessa.


Huivia oli erityisen mukavaa neuloa. Peruspitsi oli helppo oppia, mutta se ei ollut kuitenkaan tylsää neulottavaa. Lanka, teeteen Etegant, on ihanaa ja ohuilla puikoilla oli nautinnollista tikutella.

Huivin kuvaaminenkin oli kerrankin helppoa, koska olin älynnyt ottaa mukaan 3 nuppineulaa. Yleensä joudun etsimään sopivia oksia tai karkeakaarnaisia mäntyjä, joihin voin ripustaa huivin kuvattavaksi, mutta tällä kertaa puiden varjossa olisi ollut liian hämärää .

Kosken partaalla on kalastajien pieni kota, jossa oli tunnelmallista juoda teetä ja paistaa makkaraa ja syödä vielä jouluherkkuja. Sai kuunnella kosken kohinaa ja tuijottaa tulen lepattavia liekkejä.




12 kommenttia:

  1. Tosi kaunis huivi!
    Meitäkään ei kiinnosta yhtään enää uudenvuoden juhlat, "tylsästi" yleensä istumme kotona telkkaria katsellen ja hyvissä ajoin nukkumaan:) Kiva olisi kyllä tuollainen luonnonhelmassa vuoden vastaanottaminen!

    VastaaPoista
  2. Ihana huivi ja kaunis helmakuvio!
    Meillä täällä satoi vettä, mikä luultavasti hillitsi rakettien ampujia.
    Tänään on viimein maa valkoinen...

    VastaaPoista
  3. Ihana huivi ja ihanat maisemat!
    Me kaksi vanhaa varista istuttiin kanssa kotona ja katseltiin telkkaria ja surffailtiin netissä kumpikin omilla tahoillamme - tulin siihen tulokseen, että taidan olla muuttumassa koiraksi, kun neljän tunnin paukuttelu alkoi jo riittää mulle ja pari kolme tuntia oli vielä edessä :) Vaan eipä meilläkään mitään ihan hillitöntä paukuttelua ollut tänä vuonna.
    Nyt on vihdoin pakkasta, maa valkoinen ja lisää lunta sataa hiljakseen - jotenkin tuntuu, ettei ihmiset oikein käsitä sitä, että luonto todellakin tarvitsee lunta ja pakkasta.

    VastaaPoista
  4. Ei täälläkään kiinnosta paukuttelu edes uuden vuoden yönä, pakkokuuntelukin saa ärsyyntymään, joten retki luontoon sopisi meillekin. Ihanat maisemat ja niin kaunis huivi, sait upeita kuvia taas. :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis huivi ja hienot retkeilymaastot.

    VastaaPoista
  6. Kauniit kuohut ja sievä huivi.

    VastaaPoista
  7. Aiku hiano uurevuare juhlintapaikka. Eikä huiviskaa mittää vikkaa o :)

    VastaaPoista
  8. Niinhän on hienot "talvi"kuvat :)
    Ja aivan ihana huivi kummitytölle :)

    VastaaPoista
  9. Ihanan huivin neuloit kummitytöllesi!
    Ei meitäkään enää nuo uudenvuodenpaukut kiinnosta. Silloin oli vähän pakko, kun lapset olivat pienempiä. Tänä vuonna en nähnyt yhtäkään rakettia, kuulin kyllä.

    VastaaPoista
  10. Ihana huivi, ja tosi komealla paikalla kuvattukin :)

    VastaaPoista