maanantai 14. heinäkuuta 2014

Valmistuipas!

Olin aina kuvitellut, että yksi hyvä puoli jalan satuttamisessa olisi se, että ainakin olisi runsaasti aikaa neuloa. En olisi voinut olla enempää väärässä! Miun jalka on ollut kipeä melkein koko kesän (hiusmurtuma). Tämä ei ole iso juttu, jalkaan ei laitettu kipsiä, mutta kepeillä olen köpötellyt. Tämä puolestaan on saanut aikaan sen, että kaikki muut askareet vievät hirveän kauan aikaa, niin ettei neulomiseen siltikään ole sen enempää aikaa. Epäreilua!
 
Ullaneuleen kalenterin ilmestyttyä aloin heti neulomaan ihania Tifara-säärystimiä.  Palmikkokuvion kierteiset silmukoiden neulominen oli kuitenkin niin hidasta, että välillä into säärystimien neulomiseen hyytyi kokonaan. Tammikuussa aloitettu neule valmistui vasta heinäkuussa.
Hellepäivän uintiretken päätteeksi vedin kuvausrekvisiitan päälleni, mutta valitettavasti aurinko haalistaa värit ja kuviot.
Neuleen tiedot on kirjattu Ravelryyn.

 

9 kommenttia:

  1. Ikävää tuo kepeillä köpöttely. Onneksi neulomista ei hiusmurtuma haittaa.

    Kaunis lopputulos. Itsekin olen ihaillut samoja säärystimiä Ullan kalenterista.

    VastaaPoista
  2. Harmillista tuo kepittely, mutta onneksi ei pahempaa. Hienot säärystimet, kuviot ja värit.

    VastaaPoista
  3. Kepit ovat hyvä apuväline silloin, kun niitä tarvitaan. Mutta ikäväähän niilä köpöttely on. Paranemisia! Säärystimet ovat kauniit.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Pitkästä aikaa blogissasi ihastelemassa upeita aikaansaannoksiai ja myös hienoja luontokuvia.Paranemisia.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Kauniit säärystimet! Kyllä kannatti vääntää palmikoita! =)

    VastaaPoista
  7. Kauniit säärystimet! Minullakin ovat tehtävien listalla, mutta eivät ole päässeet vielä puikoille. :( Toivottavasti köpöttelysi päättyy pian.

    VastaaPoista