maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pakko neuloa lapaset

Hiihtolomalle lähtiessäni huomasin, että miulla ei ole kunnon retkeilylapasia, eikä oikein muitakaan. Olen tänä talvena onnistunut hävittämään useammasta parista ainakin toisen lapasen. Mm. nämä hävisivät junaraissulla.  Koska piirongin kätköistä löytyi ennen joulua ostamaani virolaista hahtuvaa, päädyin neulomaan huovutetut lapaset. 
Paksuilla puikoilla sain neulottua lapaset alkulomasta. Mökin pesukone huovutti lapasia enemmän kuin kotikone, joten etenkin peukalot tulivat hiukan liian pieniksi. Mutta ei se mitään! Huovutetuissa lapasissa ei palella, vaikka olisivatkin tiukat.
Huovutin hiihtolomalla muutakin. Laskimme pyllymäkeä Räsävaaralta alas
 ja nämä huopuivat nuoskalumessa semmoisiksi kuin lapsena lapaset olivat, hiukan muotopuoliksi pyöreiksi tumpeloiksi. Miun siis pitäisi neuloa lisää lapasia itselleni, mutta tällä hetkellä en neulo mitään, sillä käteni on kipeytynyt ja yritän parannella sitä lepuutamalla. Käsi luultavasti kipeytyi tämän huivin kierrettyjä silmukoita neuloessa.
Lapaset tiedot löytyvät Ravelrystä.

10 kommenttia:

  1. Ihanat lapaset ja tuo villapaitasi on upea.

    VastaaPoista
  2. Hienoissa maisemissa kuvatut lapaset.

    Löysin vasta tänään blogisi ja ihastelin muitakin taiten tehtyjä töitä.

    Mahtava kirjanne on muuten suuressa suosiossani.. Kiitos siitä :-)

    VastaaPoista
  3. Ihanat punaiset lapaset! :) Ja maisemakuvasi taas upeat.

    VastaaPoista
  4. Kauniit lapaset; jospa nämä säästyisivät :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat ja lämpimän näköiset lapaset :)
    Toivottavasti maltat lepuuttaa kättä, että paranee. Mulla on nyt ollut "tenniskyynärpää" koko alku vuoden vaivana ja nyt rupeaa pikku hiljaa helpottaan. Lääkäri meinasi, että samanlailla se on kipeä olen minä sitten töissä tai kotona, niin ajattelin sitten, että voihan sitä samalla tehdä käsitöitäkin, vaikka käsi on kipeä. Mutta maltillisesti kuitenkin :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat lapaset ja varmasti lämpimät!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania valokuvia! Tumput ovat myös kauniit pienine suloisine pitseineen. Ja varmasti llämpimät.

    VastaaPoista
  8. Onpa luminen kuva ja kauniit kintaat.

    VastaaPoista