maanantai 4. heinäkuuta 2016

Avonlea


Kirja on hyvä, jos sen haluaa lukea uudelleen. Kirja on vieläkin parempi, jos sen haluaa lukea yhä  uudelleen ja uudelleen. L.M. Montgomeryn Anna-kirjat ovat erinomaisia. Luin ne ensimmäistä kertaa 9-vuotiaana, sen jälkeen olen lukenut ne muutaman vuoden välein uudestaan sekä suomeksi että englanniksi. Suvi Ahola ja Satu Koskimies julkaisivat noin kymmenen vuotta sitten tutkimuksen Montogomeryn kirjoista nimeltään "Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt". Sen luettuani ymmärsin, miten paljon Anna-kirjat ovat vaikuttaneet minuun. Se näkyy myös blogissani. Anna ihastuu kauniisiin luontokohteisiin, kirjoissa niitä kuvataan hyvin intesiivisesti. Miulla on hyvin annamainen suhtautuminen keto-orvokkeihin, vuokkoihin, niityn kukkiin ja kauniisiin maisemiin.

Kun huomasin Ravelryssä mysteerineulonnan, jonka nimi oli Avonlea (asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että Avonlea on kylän nimi, jossa Anna lapsena ja nuorena asuu) ja jonka vihjeet liittyivät Annan tarinaan, oli miun pakko osallistua.

Piirongin kätköistä löysin vihreää pitsilankaa, joka sopi malliin täydellisesti. Annan suuri murhe ja huolenaihe oli hänen punainen tukkansa. Vihreä väri sopi Annalle erinomaisesti. Lanka olisi saanut olla hiukan paksumpaa, jotta kaksi ensimmäistä vihjettä olisi onnistunut paremmin. Onneksi ne ovat huivin niskaosassa, eivätkä näy hyvin.

Huivia neuloessani luin tietenkin Ann of Green Gables:in ja nautin suunnattomasti. Ihanaa yhdistää kaksi rakasta harrastusta!



Ravelrystä löytyvät neuleen tarkemmat tiedot.



12 kommenttia:

  1. Ompa tosi kaunis huivi, mutta on siinä saanut olla tarkkana ohjeen kanssa .

    VastaaPoista
  2. Ihana kertomus kahden harrastuksen yhdistämisestä ja rakkaudesta Anna -kirjoihin.

    VastaaPoista
  3. Kaunis huivi! Nyt tuo Montgomeryn Anna tulee monessa paikassa vastaan! Ystäväni on juuri FB:ssä julkaissut upeita kuvia sieltä Prinssi Edwardin saarelta.

    VastaaPoista
  4. Kaunis huivi! Anna-kirjat tuli ahmittua joskus nuoruudessa. Pitäisi varmaan tuttavuus uusia :)

    VastaaPoista
  5. Ihana huivi ja ihania muisteloita tulee Anna-kirjoista :)

    VastaaPoista
  6. Mulla on Anna-vaihe jäänyt kokematta. Pitäisköhän ne nyt lukea?
    Huivi on todella kaunis ja kuin henkäys.

    VastaaPoista
  7. Unelmaisen kaunis huivi Anna-muisteluineen! Nuo kirjat tuli nuorena luettua. =)

    VastaaPoista
  8. Kaunis ja ilmava. Hienoa, että inspiroiduit aiheesta noin kovasti.
    Miäkin oon ne lukenu, mut eivät kolahtanu niin kovin. Ainoastaan muistan, kun siellä luisteltiin jossain joella, missä puut kaareutuivat sen jään päälle.

    VastaaPoista
  9. Mitä? Eikö Anna asunutkaan Avonelassa? Olen siis kaikki nämä vuodet lukenut sanan väärin. Nyt tajusin sen ja niinpä miun pitääkin lukea koko sarja uudelleen. Ihana huivi, aika Annamainen.

    VastaaPoista
  10. Kiva huivi, kivat kirjat! Löytyisikö runotytölle eli Uuden Kuun Emilialle oma huivinsa?

    VastaaPoista