keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Puseroita



Ehdin vihdoinkin kesän alussa kuvaamaan keväällä valmistuneita puseroita. On ihanaa, kun saa keskittyä kaikessa rauhassa neuleiden kuvaamiseen. Ei ole huolta töistä tai tekemättömistä kotitöistä. Keväällä ei aika eivätkä voimat tähän riittäneet.

Boxy-paidan neulomista olin suunnitellut jo viime kesästä asti. Kun näin mallin ensimmäisiä kertoja, en lämmennyt sille ollenkaan. En ymmärtänyt, mitä ihmeellistä ylisuuressa paidassa muka oli. Mutta kun näin Boxyja yhä uudelleen ja uudelleen, hoksasin, että paitahan on hieno mekkojen ja hameiden kanssa. Miulla on päällä melkein aina mekko tai hame, joten oli pakko neuloa itselleni oma Boxy. Paitaa kehuttiin kovasti myös Ravelryssä.

Sitten kesti kauan ennen kuin osasin päättää, mistä langasta neuloisin Boxyni. Päädyin ihanaan Louhittaren luolan Tuulen tyttäreen, joka osoittautuikin loistavaksi paitalangaksi. Tykkään!!
Paita valmistui niin myöhään keväällä, että en ole pystynyt sitä vielä käyttämään. Odottelen ensi syksyn viileitä kelejä, jolloin voin laittaa uuden paitani päälle.
Tämän huivin neulominen alkoi oikeastaan vuosi sitten neulomastani huivista. Olin ostanut sitä varten harmahtavaa lankaa, jota en sitten käyttänytkään huiviin. Lanka itsessään oli ihanaa neulottavaa, joten halusin ehdottomasti käyttää sen mitä pikimmin. Jouduin kuitenkin ostamaan muutaman kerän lisää, jotta lanka riittäisi puseroon.
Koska lanka on pellavan ja villan sekoitetta, se sopii hyvin kesäneuleisiin. Tämä johdatteli miut suosittuun Tegna-paitaan. Muuntelin ohjetta neulomalla paitaan pitkät hihat. Ohjeessa siinä on lyhyet hihat, mutta ajattelin, että en luultavasti koskaan pitäisi lyhythihaista villapaitaa. Siinä olisi joko liian kuuma tai liian kylmä.
Huomenna lähden Jyväskylän neulefestareille. Säätiedotus lupailee juuri sopivia kelejä miun Tegna-paidalle, jonka laitan päälle. Kivaa!

Olen siirtynyt tälle vuosikymmenelle luomalla Instagram-tilin. Olen siellä nimellä Päivikki Piironki. Tilini on tarkoitettu käsitöiden esittelyyn, joten tervetuloa katselemaan, mitä olen puuhastelemassa.

1 kommentti: