sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Ystäväni Mary Olki

Äitini osti 70-luvulla Mary Oljen Kauneimmat käsityöt -kirjan. Siitä tuli heti miun selailusuosikki. Selaillessa oli mukavaa haaveilla, mitä neuloisi, virkkaisi tai millaisia kirjontatöitä tekisi. En muista, että äiti olisi käyttänyt kirjan ohjeita, mutta mie neuloin kirjan ohjeilla sormikkaita 80-luvulla.


 Noin vuosi sitten olin retkellä. Pakkanen kiristyi eikä miulla ollut kädessä kuin ohuet neulotut sormikkaat. Onneksi repusta löytyi paksut kämmekkäät. Huomasin, miten lämpimät ja mukavat ne olivat sormikkaiden päällä. Väriyhdistelmä ei vain ollut silmiä hivelevä. Päätin, että neulon yhdistelmän, jossa sormikkaiden ja kämmekkäiden kuvioinnin värit olisivat samat. Sormikkaat olisi neulottu ohuesta langasta ja kämmekkäät paksummasta.



Miun neulesuunnitelmat edistyvät yleensä hitaasti, koska en osaa suunnitella paperille, vaan teen sen päässäni. Sen vuoksi joudun purkamaan (kämmekkäitä purettu pariin otteeseen) ja yrittämään uudelleen.


Mary Oljen kirjasta löysin vanhan tutun ohjeen sormikkaiden neulomiseen. Tykkään  ohjeesta, koska siinä neuvotaan, miten yleensä ottaen sormikkaat neulotaan. Ohjetta voi soveltaa langalle kuin langalle. Kämmekkäiden kuviointi on samasta kirjasta kirjontaohjeista. Kuvio on nimeltään kannuksen pyörä.

Ravelrystä löytyvät sinne kirjaamani lanka- ja puikkotiedot.

14 kommenttia:

  1. Minä kanssa tykkään siitä Mary Ohjen kirjasta ja juuri tämä sormikkaiden neulontaohje on ollut käytössä, vaikka olenkin tehnyt kynsikkäitä. Mainio ohje ja sillä tulle hyvin istuviä käsineitä.

    VastaaPoista
  2. Yhdistelmäsi on kiva, sellainen tyylikäs. Minä juuri odottelen tuon kirjan tuloa postitse, sillä ostin sen huutonetista sillä ajatuksella ettei aina tarvitsisi sitä kirjastosta hakea ja jospa siinä olisi luovutetun karjalan pitäjistä kerättyjen kintaiden ohjeita. Kiva tietää, että siellä on noin upea kannuksenpyörä.Olen luvannut etsiä karjalaiselle käsityöpiirille eri pitäjistä kerättyjä kuviomalleja, ja montaa en ole vielä löytänyt. Sinä olet tehnyt Parikkalan lapaset, ne ovat just nappiin osuva ja tuossa kirjassa pitäisi olla Sakkolaan vievä malli. Museononline antaa paljon Itä-karjalan ja inkerinmaan malleja, mutta kannakselaisia malleja en ole oppinut sieltä erikseen nostamaan esiin. Tiedätkö mistä etsisin?

    VastaaPoista
  3. Minulla on tuo sama kirjasarja. Muutama kirja on aika surkea. Mutta juuri tuosta on tullut mallia otettua.
    Kauniit lapaset taaskin :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis yhdistelmä! Ja kiitos vinkistä sormikkaiden ohjeeseen! Ostin jokin aika sittten tuon kirjan divarista, mutta en ole kunnolla perehtynyt siihen vielä. Enkä myöskään koskaan uskaltautunut sormikkaita neulomaan, kun parit kynsikäät osoittautuivat niin hankalakäytöksisiksi :)

    VastaaPoista
  5. Hieno yhdistelmä. Kämmekkäät on hyvät myös nahkakäsineiden kanssa, jotka pitää tuulen, mutta eivät ole niin lämpimät yksinään. Mary Oljen kirja on minullakin äidiltä saatuna, vähän väliä selaan sitä.

    VastaaPoista
  6. Kaunis setti! Piti oikein käydä hyllystä katsomassa ja kyllä, kyllä minullakin on tuo kirja. En vain ole pitkään aikaan sitä selaillut. =)

    VastaaPoista
  7. Tyylikäs kokonaisuus ja varmasti myös toimiva! Hyvä vinkki kirjasta, kiitos.

    VastaaPoista
  8. Mukavan metsäiset värit.
    Käyttäisin enemmän lapasia ja sormikkaita, jos vain keksisin miten niistä saisi autoiluun sopivat. Pelkät villahanskat kun luistavat helposti ratissa.

    VastaaPoista
  9. Kauniit ovat kämmekkäät ja maanläheiset värit. hyvää Pyhäinpäivää.

    VastaaPoista
  10. Kaunis kokonaisuus! Pitäisi minunkin tutustua kirjaan tarkemmin.

    VastaaPoista
  11. Kaunis yhdistelmä nuo kämmekät ja sormikkaat, väri ja kirjoneule nätit. Jotenkin minusta tuo sormikkaiden neulominen on vaikea taitolaji, ihailen kaikkia jotka osaavat neuloa sormikkaat.
    Hyvää viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista