keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Kaamosretkellä


Vuosi sitten aloitin hiihtokauden, nyt voisi aloittaa melontakauden. Pimeys ja lumettomuus ahdistaa, mutta siihen auttaa kaksi asiaa: retkeily luonnossa ja neulominen. Toissa päivänä menimme järven rantaan katsomaan jäätilannetta ja istuskelemaan nuotiotulilla laavulla. Jäätilannetta ei juurikaan ollut, mutta nuotiotulet olivat ihanat.


Tämä vuodenaika on haasteellinen valokuvaamiseen. Värejä ei saa millään aidoiksi. Jostain syystä tällä kertaa kaikki neulekuvat ovat liian oranssisia. Nämäkin sukat ovat oikeasti ruskeat.

Neuloin Miehelle joululahjaksi sukat. Ihastuin Raverystä löytämääni malliin kiilakavennusten vuoksi. Silti onnistuin tekemään toiseen sukkaan virheen, kun en katsonut ohjetta. Toisesta sukasta jäi nurjat silmukat pois kuvion reunoista. Kuvittelin, että malli on niin helppo, että osaan ilmankin. En purkanut, koska Mies ei kuitenkaan huomaa virhettä. Nämä sukat neulottiin  kärjestä lähtien, mikä oli hieno juttu, sillä sain käytettyä koko kerän sukkiin.

Tarkemmat tiedot neuleesta löytyvät Ravelrystä .

Jostain syystä myös tarkennuksen kanssa oli hankaluuksia eilen. Olen pahoillani epätarkoista kuvista. Onkohan kyse kuitenkin kuvaajan ruostuneista taidoista, koska hän ei ole pitkään aikaan ottanut kuvia blogiini? Nämäkin sukat ovat kuvissa liian oranssisia, vaikka olenkin neulonut oranssia ja punaista lankaa näihin sukkiin.


Miulla on kassillinen ohuita jämälankoja, joita on jäänyt yli neulomistani sukista. Tämän vuoden tavoitteenani on päästä eroon neulomalla kassillinen tyhjäksi tai ainakin melko tyhjäksi. Langan määrästä kertoo jo sekin, että kun olin saanut nämä sukat valmiiksi, ei kassi näyttänyt yhtään tyhjemmältä.


Malli on peräisin Neulekirjasta, joka on yksi lempikirjoistani. Olen neulonut siitä jo aika monta mallia ja vieläkin siinä riittää neulottavaa.

Sukkien tarkemmat tiedot löytyvät Ravelrystä.


Viimeisen kuvan myötä toivotan kaikille mukavaa uutta vuotta!

15 kommenttia:

  1. Sinä oletkin jo ehtinyt ahkeroida uusien neuleiden parissa. Molemmat sukat ovat kivat. Mukavaa ja mielenkiintoista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Aina niin kauniita sukkia teet.
    Ja nuo kuvauspaikat on huippuja !
    Oikein hyvää vuotta 2014 ♥

    VastaaPoista
  3. Kauniita sukkia olet tehnyt! Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Kauniit sukat! Oikein hyvää vuotta 2014!

    VastaaPoista
  5. Ihanat nuo sinun sukat! Oikeesti, jos sukista tulee erilaiset, niin se on tehty tahallan, että tietää toisen olevan vasempaan ja sen hieman erilaisen oikeaan jalkaan tarkoitettu. Joskus kokeilen aloittaa sukat kärjestä, ehkä jo tänä vuonna.

    VastaaPoista
  6. Ihania ja värikkäitä sukkia :)

    VastaaPoista
  7. Ovat kyllä kauniita sukkia molemmat!
    Minäkin aloitin vuosi sitten joululomalla hiihtokauden, saas nähdä milloin tänä vuonna...

    VastaaPoista
  8. Kauniit sukat molemmat. Miehen sukissa on tosi kiva tuo kolmio kantapään tuntumassa.
    Nuotiotulilla ON mukavaa, rauhoittavaa. Mulla on suunnitelmissa yöretki laavulle Nuuksioon ystävän, Marian, kanssa kunhan tulis vähän pakkasta ja hieman lunta. Mitään superextreme kylmää ja umpihankea me ei kuitenkaan haluta.
    Hyvä tavoite saada pussillinen kudottua, onnea matkaan;)

    VastaaPoista
  9. Kauniit sukat molemmat! Heti kiinnitin minäkin huomioni kivaan kiilakavennuskolmioon miehen sukissa. :)
    Hyvää ja neulerikasta vuotta 2014! Erityisesti sen lankapussin suhteen. ;)

    VastaaPoista
  10. Molempien sukat ovat kauniit.
    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  11. Kiva tuo ylempien sukkien malli, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  12. Kivat sukat.
    Minä aloitin pyöräilyn uudelleen, kun hiihto ei onnistu. Toivottavasti päästään hiihtämäänkin ennen varsinaista pyöräilykautta

    VastaaPoista
  13. Siulla on nuo sukat aina yhtä kauniita, olivatpa millä mallilla tai mistä langasta vaan.

    VastaaPoista
  14. Minäkin sanon, että kauniita sukkia jälleen.
    Hyvää tätä uutta alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  15. Hyvää Vuotta 2014 sinullekin! Kauniita sukkia olet neulonut!

    VastaaPoista