keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Juhannushame


Ihmeiden aika ei ole ohi! Mie ompelin hameen!! Muistelen, että viimeksi olen ommellut hameen n. 30 vuotta sitten. Silloin asuin talven Tohmajärvellä. Miulla ei ollut iltaisin mitään tekemistä. Niinpä ostin Burdan, menin paikalliseen palakauppaan, ostin kankaita ja ompelin illat pitkät. Neuloin myös villatakkeja.
Tänä keväänä käytin töissä Joka tyypin kaavakirjaa ja huomasin, että ehkä osaisin ommella sen ohjeilla itselleni hameen. Olin myös nähnyt kangaskaupassa kaunista kangasta, joten rohkaisin mieleni ja ryhdyin toimeen. Ihmeellistä! Osasin ommella hameen, jota olen käyttänytkin jo paljon.
En vain ymmärrä, miten näin voi käydä. Leikkasin etu- ja takakappaleen päällekkäin ja silti toisesta tuli pitempi. Saksilla tästä selvittiin, mutta miulle käy aina ommellessa jotain kummallista ja ärsyttävää. Vetoketjun yläosasta tuli myös ruma, mutta se ei haittaa, koska se jää aina puseron alle. Haluaisin tehdä siistiä ja kaunista jälkeä, mutta ommellen en osaa.
Vaikka nuo asiat ärsyttivät ja turhauttivat, säästin kaavat, jotta ehkä ompelen toisenkin hameen. Olen myös haikaillut Mekkotehdas aikuisille -kirjan perään. Rohkaistuisinko ompelemaan mekon? Se olisi jo aika hurjaa... Mieli tekisi mennä johonkin isoon kangaskauppaan etsimään mekkokankaita. Voiko tavallisella ompelukoneella ommella trikoota?
Vaikka juhannus olikin ihanan lämmin, olin varautunut reissuun vain villasukilla. Siksi kuvissa on "tyylikkäät" sukat.



9 kommenttia:

  1. Nätti hame.
    Taidan ryhdistäytyä ja tehdä itekin... vaik en mie oo mikään mekkotyyppi.
    Jotenkin en osaa, mutta vois yrittää.
    Tuo mekkotehdas-kirja on ihana, moneen kertaan oli se noiden eka kirja lainassa - ihan vain sen takia että se oli ihana.
    (Mie luulen, että kankaat oli samanpituiset, mutta siun ompelukone tyrkkää joko ylä- tai alakangasta enemmän kuin toista. Mie oon samalla tavalla ihmetellyt kun olen pitkiä saumoja ommellut. Että mistä tää ylimääränen kangas on tullu?)
    Levottomat kädet näyttää löytävän tekemistä, vaikka et pystykään neulomaan.
    Onneksi.

    K.

    VastaaPoista
  2. Hieno hame. Kannatta rohkeasti tarttua ompeluksiin, sillä vain harjoittelemalla oppii. Kyllä sinä mekon osaat ommella jos itse aion saada tehdyksi Kaukolan puvun hunnun. Kirjonta ei ole minun parasta osaamisaluetta.

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis ja tuo kangas on huikean ihana.

    VastaaPoista
  4. Sievä kesähame. On se hienoa, kun jotku osaa kun vaan ryhtyy tuumasta toimeen :)

    VastaaPoista
  5. Ei muuta kuin ompelemaan vaan. Erehdyksistä oppii ja taito kasvaa juuri ommellessa. Ja kyllä ompelukoneellakin voi hyvin ommella trikoota, kun hankit pallokärkineulan ja jos koneessasi on ns. huolitteleva jousto-ommel. Koneen ohjekirjasta löytyy varmaankin neuvoja ja vinkkejä, mitä kaikkea koneellasi voi tehdä. Miniäni ompelee viidelle lapselleen todella paljon ja ihan ompelukoneella, kun ei hänellä ole saumuria. Siinä missä saumuri leikkaa ylimääräisen saumanvaran pois, niin koneompeleen jälkeen sen joutuu itse saksilla leikkaamaan. Mutta onnistuu kyllä hyvin, siitä miekii oon aloittanut.

    VastaaPoista
  6. Muuten-- hametta on kehuttukin!!! Kyllä voit ommella trikoota tavallisella koneella. Tai ainakin jos sulla on sellainen, jossa on jousto-ommel valinta.. sellainen, joka menee pari kolme tikkiä suoraan, ja sitten heittää sik sakin joukkoon. Vaikeaa, kun tähän ei voi piirtää... Osaat varmasti tehdä mekon, kun minäkin olen osannut (joskus tosin kauan sitten).. :)

    VastaaPoista
  7. Nätti hame ja oletpa löytänyt kauniin kankaan!

    VastaaPoista
  8. Hei! Sinulle on blogissani pieni haaste!

    VastaaPoista
  9. Minulla on pitkä aika että olisin ommellut itselle mitään, ehkä viimeksi -70-80 luvulla. Kävin lapsena Tohmajärvellä , siis -40 luvun loppupuolella Tohmajärvellä. tätini oli siellä opettajana :)

    VastaaPoista