lauantai 6. helmikuuta 2016

Käden lämmittimiä

Alkusyksystä päätin neuloa itselleni sormikkaat lämmittämään käsiäni sitten kun syksyn säät kylmenesivät. Olin ihaillut Ravelryssä Candy kane -sormikkaita ja päätin neuloa ne. Tykkäsin kovasti kauniista lehtikuviosta. Nämä olisivat ihanat kuulaisiin ja kylmiin syysaamuihin.
Aloitin neulomaan sormikkaita Wienin reissullani, mikä oli virhe. Huomasin nimittäin melkein heti, että lanka oli liian ohutta näihin sormikkaisiin. Mutta miulla ei ollut mukana muuta matkaneuletta, niinpä siis neuloin ja neuloin.
Kun palasin kotiin, en enää neulonutkaan. Syksyn kylmät tulivat ja menivät. Sormikaskelit loppuivat ja muuttuivat lapaskeleihin. Joululomalla vihdoin päätin, että koska olin neulonut sormikkaita niin pitkälle, neuloisin ne loppuun saakka.
Sormikkaista tuli napakat. Kuviot olisivat tulleet paremmin esille hiukan paksummasta ja pehmeämmästä langasta neulottuina. Kuvat otin tammikuun lopulla pakkasten laannuttua läheisin kosken partaalla.
Joululomalla neuloin hetken inspiraatiosta punaiset lapaset, joihin tuli intialainen peukalokiila. Nämäkin olivat matkaneuleena. Paksusta langasta neulottuina ne valmistuivat tuota pikaa. Intialainen peukalokiila oli miulle uusi tuttavuus. Sitä neuloessa en ensin tajunnut ollenkaan, mitä siinä tapahtuu, koska olen tottunut lisäämään silmukoita kiilaa varten. Näissä lapasissa lisättiinkin  kämmentä varten. 
Punaiset lapaset olivat mukana Repoveden kansallispuistossa joululoman lopussa. Oli sen verran kylmä, etten tarennut vaihtaa näitä käteen. Semmoisesta kuvasta peukalokiila olisi näkynyt paremmin.
Punaisten lapasten tiedot on kirjattu tänne ja sormikkaiden tänne.

8 kommenttia:

  1. Molemmat ovat nättejä - punaiset tietysti kun ovat mun lempiväriä :)
    Mä olen opetellut tuon intialaisen peukalokiilan jo useampi vuosi sitten ja tykästyin siihen niin, etten enää muuta peukaloa lapasiin ja muihin teekäään.

    VastaaPoista
  2. Ihanilen ihmisiä, jotka neulovat sormikkaita! En ikinä saisi 10 sormea aikaiseksi, ehkä yhden. Molemmat neulomukset ovat kauniit. Intialainen pelukalo on ihan vieras juttu minulle.

    VastaaPoista
  3. Kauniita ovat molemmat, lapaset ja sormikkaat. Kävin katsomassa sun matkapäivityksen myös uudestaan. Olisi kiva nähdä se itävaltalainen lankavyyhti. Kuopukseni tuoma lanka itävallasta kun osoittautui saksalaiseksi.=)

    VastaaPoista
  4. Kaunis kuvio noissa sormikkaissa ja ihana väri!
    Tuo peukalokiila on paras ikinä ...

    VastaaPoista
  5. Kauniita käsineitä! Todella nätti tuo sormikkaiden kuvio!

    VastaaPoista
  6. Taas niin kauniita maisemia ja neuleita!
    Oikeassa olit, viimeistelin ristipistotyön huovalla. Leikkasin harkkosaksilla pistelykankaan ja liimasin paksun huopapalan päälle ja sen taakse taipuisaa magneettilevyä.

    VastaaPoista
  7. Kauniita ovat molemmat! Ja väreistä tykkään erityisesti.

    VastaaPoista
  8. By the way, Thank you for sharing with us, and we sincerely hope you will continue to update or post other articles. 6(^)6
    pengobatan untuk sembuhkan mastitis

    VastaaPoista