perjantai 5. elokuuta 2016

Raijan neuleet

Halusin neuloa talvella valmistamalleni nukelle sukat ja villatakin. Itse asiassa aloitin neulomaan sukkia heti, kun nukke valmistui. Mutta sitten iski kyllästyminen. Ei huvittanut. Muu neulominen kyllä huvitti ja ne ajoivat nuken vaatteiden ohi.
Kun heinäkuussa menin lapsuudenkotiini, päätin ottaa kesken jääneet neuleet mukaan. Sainkin sukat valmiiksi ja villatakin aloitettua yhdessä illassa. Villatakkia oli hankalaa tehdä. sillä Raija-nukke oli kotona, enkä päässyt sovittamaan. Arvaukset menivät melkolailla nappiin ja Raija sai tarvitsemansa villatakin ja sukat. Ihan suunnitelmien mukaan villatakki ei edennyt, sillä yksinkertaistin kirjoneulesuunnitelmaani. Tarkoitus oli tehdä jotain hienoa kansanomaista, mutta päädyin kaikista yksinkertaisimpaan malliin. En vain jaksanut innostua ja räpeltää. Kaikesta huolimatta sekä Raija että mie ollaan tyytyväisiä lopputulokseen. Erityisen tyytyväinen olen siitä, että sain taas yhden keskeneräisen neuleen valmiiksi.
Lanka- ja puikkotiedot on kirjattu Ravelryyn.

8 kommenttia: