lauantai 29. lokakuuta 2016

Syysloman sukkia

Vietimme syysloman patikoiden Ilomantsin ja Lieksan erämaissa. Ruska oli ohi, mutta metsässä oli silti kaunista, rauhoittavaa ja seesteistä. Väriä toivat repussa kulkeneet neuleet.
Olen neulonut ja täällä blogissa esitellyt Ravelryn Solid Socks -ryhmän mysteerisukkia. Syys-lokakuun mysteerisukkiin valitsin ensin ohuen ohutta Handun sukkalankaa, mutta palmikkokuvio ei tullut esille tällä langalla neulottuna. Lanka oli kuitenkin niin ihanaa, että oli suorastaan pakko ruveta  neulomaan sillä pitsisukkia.
Tällaiseen kuvioon lanka olikin omiaan. Ohuet puikot ja ohut lanka - voiko sen ihanampaa neulottavaa ollakaan! Sukista tuli todella somat ja kauniit. Harmi vain, että kylmässä syyssäässä patikoidessa täytyy olla päällä monta vaatekerrosta. Kalsarit eivät ole täydellinen pari romanttisille sukille.
Kuvauspaikaksi löytyi nuotiopaikan läheltä suo, jonka poikki menivät ajan harmaannuttaneet pitkospuut, jotka olivat juuri oikean väriset sukkien kuvaukseen. Kuvaamisen jälkeen menin joen rantaan, istahdin nuotion äärelle ja katselin edessä avautuvaa maisemaa, jokea ja suota.
Silloin tuossa joen vastarannalla mäntyjen lomassa jolkutteli suuri susi! Olin niin innoissani, etten saanut kameraa käteeni. Jokainen hetki oli niin kallisarvoinen, ettei sitä voinut tuhlata kameralla sähläämiseen. Jos en olisi juuri tullut nuotion ääreen sukkia kuvaamasta, olisin varmaankin keskittynyt eväiden syöntiin ja susi olisi jäänyt näkemättä. Taas yksi neulomisen hieno puoli!
Entäs ne mysteerisukat? Sain nekin neulottua langasta, jossa palmikot näkyvät hyvin. Lanka loppui kesken, joten jouduin lyhentämään viimeisen vihjeen sukan suuta.
Suunnittelija oli saanut inspiraationsa koruista, mutta mie itse en oikein tykkää lopputuloksesta. Tulen toki käyttämään sukkia tai ehkä annan ne jollekin, mutta jotenkin korukuvio on miusta kömpelö.
Oranssit sukat kuvattiin vanhan savottakämpän pihamaalla. Kämpässä asui talvisaikaan kymmeniä miehiä, joiden tehtävänä oli leimata hakkuuseen menevät puut. Nykyään tupa on retkeilijöiden ja metsästäjien käytössä.

Pitsisukkien tiedot ovat täällä.
Oranssien sukkien tiedot ovat täällä.



4 kommenttia:

  1. Ihanat sukkakuvat! Etenkin nuo pitsiset on kauniit. Ja tuo susi - olet päässyt näkemään jotain mitä eivät kaikki näekään.

    VastaaPoista
  2. Wau, on teilla taas ollut upea retki! Ja sukat on jälleen kauniita, etenkin nuo ekat!

    VastaaPoista
  3. Kauniissa maisemissa taas oot kuvat ottanut. Komea tuli ja nokipannu, ah. Kaupanpäälle vielä susi! Hyvä kun maltoit näkemisestä nauttia, on niitä susia kuvissa jo nähty, hienompi muisto sulle on omalle "kovalevyllesi" tallentunut kuva ja muisto.
    Sukatkin ovat nätit, ekat varsinkin. Oransseissa vois varmaan jättää raskaan kuvion pois jalan päältä, ehkä.

    VastaaPoista
  4. Vau, susi! Niin sukat ovat kauniita myös :)

    VastaaPoista