sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Joulukalenteri nro 1

Kuvista sen huomaa. Aurinko ei nouse tammikuun alussa keskipäivälläkään kovin korkealle ja näyttää enemmänkin illalta kuin päivältä. Puruveden jää kumisi ja mourusi pakkasen kiristyessä. Vaikka keskellä selkää oli pilkkijöitä, en uskaltautunut jäälle rantaa pidemmälle. Mutta se riitti lapasten kuvaamiseen.
Intoutumiseni neulejoulukalentereihin karkasi käsistä joulukuun alussa. Osallistuin useampaan ja harmittelin, etten ehtinyt osallistumaan kaikkiin, joihin olisin halunnut osallistua. Neuloin suomeksi, englanniksi, norjaksi ja saksaksi. Norjaa en osaa ja saksanikin on heikkoa, mutta onneksi on Google Translator ja Ravelryn ryhmien ystävälliset neulojat, jotka auttoivat ymmärtämään, mitä piti neuloa.

Yllä olevat lapaset olivat norjalaisen, miulle jo ennestään tutun lapassuunnittelijan, joulukalenterista. Näitä oli hauskaa neuloa, sillä päivän vihje oli useinkin vain pari kerrosta. Huomasin vasta nyt, että olen kuvannut lapaset huonosti, sillä kämmenselän ja peukalon kuviointi ei ole aivan samanlainen molemmissa tumpuissa.
Nämä kämmekkäät olivat hienoinen pettymys. Lupaavan alun jälkeen näissä ei tapahtunut juuri mitään.  Lumisadetta kuvaa eri tiheydellä neulotut nurjat silmukat. Mutta sainpahan kulutettua kauan piirongin laatikossa marinoituneen kerän lankaa.
 Kämmekkäiden ohje julkaistiin adventtikalenterina eli neljänä adventtina. Ne olivat helppoa sunnuntaineulottavaa.

Koska en ole saanut kaikkia joulukalenterineuleitani kuvattua, esitelen niitä useammassa tulevassa postauksessa. Yhden esittelen sitten vasta kesällä, sillä nyt on liian hämärää tarkan kirjontatyön tekemiseen.

5 kommenttia:

  1. kyllä se Puruvesi tänäänkin ääniä päästeli, verkonlaskijan juttujen mukaan 30 senttiä jäätä. mutta liukasta oli, nastoista huolimatta, tai liukasta kun lumikohtiin osui. Jää kuvat on ihania, kun vain aina sais se pitsikuvion kuviinkin

    VastaaPoista
  2. Lupaus nousevasta auringosta.
    Olet ehtiväinen osallituessasi moniin yhteisneulontoihin.

    VastaaPoista
  3. Lapaset on ihanat enkä minä kammekkäissäkään mitään vikaa näe.

    VastaaPoista
  4. Kaunis kuviointi lapasissa ja kämmekkäät ovat varmasti lämpimät, vaikkeivät ehkä olleet kaikkein mielenkiintoisinta neulottavaa.

    VastaaPoista
  5. Kauniita käsien lämmittäjiä.En ole huomannutkaan tuollaisia "kalenterineuleiden" vihjeitä.Kivoja,kun etenevät pikkuhiljaa. -_Kiitos huivilinkistä!

    VastaaPoista