tiistai 1. toukokuuta 2018

Vasemmalla kädellä


Kun loukkasin käteni, harmittelin sitä, etten pystyisi neulomaan. Ensin luin muutaman kirjan ja harmittelin lisää. Sitten muistin, että miullahan oli viime kesänä kesken jäänyt kanavatyö kesken. Kaivelin sen kaapista ja ryhdyin työhön. Ensin pistelin vasemmalla kädellä, se sujui yllättävän hyvin, Huomaamatta siirryin muutaman kirjontaillan jälkeen osittain pistelemään oikealla kädellä. Huomasin, että kyllä kipsatullakin kädellä voi ihan hyvin kirjoa. Neula pysyy kädessä, vaikka ranne on kipsattu suoraksi.

Olin saanut maatuskatyynypaketin ystävältäni lahjaksi. Kesällä olin saanut maatuskan kasvot valmiiksi. Nyt aloitin pionia, jota olikin todella mukavaa pistellä. Miulta loppui toiseksi vaalein pinkki kesken. Lanka työssä oli kiiltävää akryylia, jota en mistään löytänyt. Onneksi osuuskaupasta löytyi oikean sävyistä villalankaa. Kuvissa villa ei erotu ollenkaan, mutta kyllä sen siitä erottaa. Muuten olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen.
Kun maatuska oli valmis, muistin, että miehän olin saanut kesällä orvokkiristipistotyön myöskin valmiiksi. Kehystäminen oli jäänyt kesken. Kuvassa värit ovat haalistuneet, orvokit erottuvat taustasta oikeasti selvemmin.
Ennen kuin sain kipsin pois kädestä, ehdin aloittaa samalta ystävältä saamaani punatulkkukirjontaa. Pääsin siinä hyvään vaiheeseen, joten toivottavasti se valmistuu kesälomalla.

4 kommenttia: